Kokkola - Saariston Rengastie - Turku

Kesä 2012: Kokkola-Rengastie-Turku 

Tänä kesänä olin kesäloman alkajaisiksi ajatellut ajaa tutun reitin länsirannikkoa pitkin Turkuun, Saariston rengasreitin kautta kiertäen. Saman reitin ilman rengastielle poikkeamista olen ajellut jo 2008-vuoden kesällä. Reissun toteutuminen oli kuitenkin pitkään vaakalaudalla polvivaivan vuoksi. Onnistuin tulehduttamaan oikean jalan IT-jänteen kesäkuun alussa pyöräilyn ja riittämättömän venyttelyn vuoksi. Sama vaiva pakotti keskeyttämään viime kesän Lappiin suuntautuneen pyöräreissun Saariselällä. Kuntoututin polvea ensin pari viikkoa särkylääke-kylmähoito- kuurilla ja sen jälkeen kuukauden verran kuminauhalla jumppaamalla ja venyttelemällä. Lisäksi sain vinkkejä ja apua fysioterapeutilta, kenen luokse menin jumittuneen yläselän vuoksi. Fysioterapeutti diagnosoi, että oikean lonkkani liikkuvuus on surkea ja todennäköisesti se on kiristänyt it-jännettä. Sain hyviä venyttelyohjeita lonkan liikkuvuuden parantamiseksi. Ennen reissua fysioterapeutti teki vielä kinesioteippaukset polveeni. Vikaa löytyi myös pyörän säädöistä, sillä huomasin että penkki oli noin pari senttiä liian korkealla. Todennäköisesti olen viime syksynä säätänyt sitä jollain lenkillä ja penkki on unohtunut väärään korkeuteen.

Parilla testilenkillä ennen reissua pyöräily tuntui pitkästä aikaa kivuttomalta ja pakkailin luottavaisin mielin tavaroita lähtöä edeltävän kahden päivän ajan. Varusteita oli mukana taas samat vanhat kuin aiemmillakin reissulla, eli pääasiassa teltta, trangia ja muuta tarpeellista. Reissuillani teen ruoat pääasiassa itse trangialla, koska siten saa tehtyä kunnon annokset ja kasvisruokaa jossa on myös proteiineja. Lisäksi etuna on se, että ruokaa pystyy tekemään missä vain ja milloin vain, eikä tarvitse etsiä nälkäisenä ruokapaikkaa.

Lauantai 21.7.2012: Kokkola-Oravainen, 86,33km, 5h 35min, av 15,44km/h


Näytä suurempi kartta

Lähdin matkaan alkuperäisestä suunnitelmasta poiketen Kokkolasta. Ajattelin, että reitti Oulusta Kokkolaan olisi tylsä ajaa kasitien laitaa ja tämä matka vain pidentäisi reissua. Kokkolaan saavuin perjantaina 20.7.2012 ja yöpymiseen lainasin siskoni asuntoa, he kun olivat kesän vietossa muualla. Kokkolassa kävin tekemässä viime hetken hankintoja reissua varten. Löysin jopa ensimmäistä kertaa elämässäni täydellisesti korviini sopivat nappikuulokkeet. Perjantai-iltana kävin seuraamassa käynnissä ollutta jalkapallon Kokkola Cuppia. Peli näytti hyvältä ja oli jännä huomata miten nuorten peleistä erotti heti taitavimmat pelaajat. 

Kokkola Cup

Lauantai aamu lähti käyntiin kunnon aamupalalla ja aloin tekemään lähtöä. Tarkoituksenani oli ehtiä Pietarsaareen neljäksi katsomaan Pohjanmaan derbyä FF Jaro-VPS. Siivosin vielä jälkiäni asunnosta ja laukkuja pyörään kiinnittäessä huomasin, että saisin ajaa Pietarsaareen aika vauhdilla, jos meinaisin keretä aloituspotkuun. Lähdin pyöräilemään kohti vastatuulta ja Pietarsaarta. Pyörä tuntui 26 kilon kuorman vuoksi raskaalta ja ylämäissä tuli heti hiki. Yritin pitää pyöritysnopeuden suurena, jotta polvi ei heti ärtyisi liiallisesti repimisestä. Liian tiukka aikataulu futismatsiin ehtimisen kanssa aiheutti sen, että ajoin Pietarsaareen oikeastaan niin lujaa kuin pääsin. Pietarsaaressa etsin keskuskentän, pysäköin pyöräni, vaihdoin paidan ja siirryin seuraamaan ottelua. Peliä oli ehditty pelata jo noin 15min ja istumapaikkaa etsiessäni huomasin, että sellaisia ei enää ollut. Itseasiassa koko niin sanotulla stadionilla ei ollut kuin pari tuhatta istumapaikkaa ja kun katsojia oli nelisen tuhatta, joutuivat puolet katsojista seisoskelemaan kentän reunalla. Ensimmäisestä puoliajasta en saanut mitään käsitystä, koska jouduin seuraamaan peliä moukarihäkin verkon takaa. Toisella puoliajalla löysin hieman paremman paikan, mutta kokonaisuutena tapahtumasta jäi ennakkoon lukemieni derbyhehkutusten sijaan pettymys. En ymmärrä miten Pietarsaaren tapaisella kentällä voi saada pelata Veikkausliigaa. Katsomoita on kentän laidalla vain pääkatsomo, sekä muutama surkea siirrettävä katsomo. Ainoa asia mikä täyttää liigatason vaatimukset taitaa olla kentän valaistus. Jarolla ei näyttänyt olevan edes faniryhmää, koska ääntä pelissä pitivät pelkästään Vaasalaiset. Itse peli päättyi 0-0 ja poistuin pelistä osunut vedonlyöntilappu taskussani.

Pyöräilijän aamiainen

Pohjanmaan derbyä seurasin hieman huonoilta paikoilta

Ennen matkan jatkamista söin lähtiessäni evääksi tekemät voileivät kivassa puistossa ja istuskelin hetken aikaa ilta-auringossa. Kaivoin laukustani soittimen ja jatkoin matkaa musiikkia kuunnellen. Pyöräily hyvän musiikin tahtiin oli leppoisaa ja matka eteni mukavasti. En viitsinyt pysähtyä edes valokuvia ottamaan, vaan räpsin niitä vauhdissa. Myöhemmin huomasin, että kuvista suurin osa oli täysin epäonnistuneita. Uudessakaarlepyyssä pidin taas hieman pidemmän tauon puistonpenkillä istuskellen. Oli jo ilta ja mietin mihin asti tänään jatkaisin. Uudessakaarlepyyssä olisi ollut jonkinlainen leirintäalue, mutta jos jäisin tänne, olisi huomenna edessä pitkä taival Vaasaan. Päätin lyhentää huomista etappia jatkamalla vielä jonkin matkaa ja etsiä telttapaikan jostain metsiköstä. Sissitelttailussa ei ole oikeastaan muuta ongelmaa kuin peseytyminen. Yleensä peseytyminen hoituu järvessä tai muussa vesistössä, mutta sellaisten puuttuessa se hoituu myös juomapullon ja pyyhkeen avulla.

Illan hämärtyessä oikeaa polvea alkoi yhtäkkiä särkemään enemmän. Pientä kipua siinä oli ollut aamusta lähtien, mutta nyt kipu tuntui jo viiltävänä IT-jänteen päässä. Jatkoin vielä jonkin aikaa, kunnes päätin pystyttää telttani erään pellon päähän. Todennäköisesti jos olisin jatkanut matkaa olisi polvi tullut niin kipeäksi, että matka ei olisi huomenna enää jatkunut. Teltan pystyttämisen jälkeen keittelin tonnikalapastat, peseydyin juomapullo-pyyhe -tekniikalla ja painuin nukkumaan. Ennen nukahtamista hieroin IT-jänteet vielä tennispallolla, otin Diasporalia ja Buranaa ja nukahdin aika helposti, vaikka telttani olikin vain kymmenisen metriä kasitien reunasta. Ennen nukahtamista ajatukset olivat polvikivun vuoksi aika matalalla. Ajattelin, että jos polveni ei kerran kestä enää pyöräilemistäkään, niin kannan kotiin päästyäni molemmat polkupyörät häkkivarastoon ja kokeilen pyöräilemistä seuraavan kerran vasta ensi kesänä.

Illan hämärtyessä alkoi telttapaikan etsintä

Sunnuntai 22.7.2012: Oravainen - Vaasa, 59,63km, 4h 7min, av 14,48km/h


View Larger Map

Aamulla herätessä olo oli aika räjähtänyt. Tai oikeastaan ei ollut enää aamu, vaan lähempänä puoltapäivää. Yö oli ollut aika kylmä ja levoton, kun heräilin muutaman kerran kasitiellä menevien rekkojen jylinään. Puin ajovaatteet päälle, kasasin teltan, pakkasin pyörän, raahasin sen pellolta tielle ja matka jatkui taas. Aamupalaa en alkanut pellolla syömään, vaan ajattelin ajaa Oravaisissa olevalle ABC:lle murkinoimaan jotain. ABC:llä oli ihan valtaisa ruuhka, kun lomalaiset, karavaanarit ja työpaikkaruokailijat olivat täyttäneet paikan lounasaikaan. Henkilökuntaa oli huoltoasemalla aivan liian vähän, kuten ABC-asemilla on aina ja härdelli oli melkoinen. Lounaaksi oli kanan ja sian lihaksia, joten kasvissyöjänä päädyin juustosämpylään ja kahviin. Vesipulloihin sain myös tiskillä täydennystä. Riittämättömään aamiaiseen piti hakea vielä täydennystä kaupan puolelta ja kävin ostamassa riisifruttia, banaaneja ja tuoremehua. Huoltamon pihalla venyttelin jalat ajokuntoon ennen matkan jatkamista. Tein koko matkan ajan aamuisin saman pitkähkön venyttelyohjelman, joka sisälsi fysioterapeutin antamia liikkeitä lonkkien avaamiseksi. Yleensä ajoin ensin hetken aikaa lihakset lämpimiksi ja tein aamuvenyttelyt sen jälkeen. Venytellessäni näin kun joku karavaanari laski autonsa pilssivedet parkkialueen laidalla suoraan asfaltille. Mies tutkaili autonsa vieressä, ettei kukaan näe toimitusta. Mietin, pitäisikö käydä sanomassa asiasta huoltoasemalle tai soittaa jopa poliisille. Päätin olla kuitenkin sekaantumatta asiaan, koska ajattelin että joudun jäämään todistelemaan asiaa ja matkanteko viivästyy. En  ymmärrä miksi paskavedet täytyy päästellä asuntoautostaan minne sattuu, kun tyhjennyspaikkoja on ainakin jokaisella leirintäalueella ja isoimmilla huoltoasemilla. Ja voisi kai vedet tyhjentää vaikka viemärin päällä, eikä parkkipaikalle, johon ne jäävät ikävästi auringonpaisteessa haisemaan.

Matkaa oli tarkoitus tehdä tänään vain leppoisat kuutisenkymmentä kilometriä Vaasaan, jossa yöpyisin  leirintäalueella ja pesisin vähän pyykkiä. Kilometrit eivät kuitenkaan olleet niin leppoisat kuin olin kuvitellut, sillä eilisestä tuttu vastatuuli oli vain koventunut ja matkanteko kasitien laitaa vastatuuleen oli ajoittain todella tuskaa. Ajaessani keksin yhtäkkiä, miten pystyn ajoasentoa muokkaamalla vähentämään IT-jänteeseen kohdistuvaa rasitusta. Kokeilin ajaa polvet hieman auki, siis polvet kauempana vaakaputkesta kuin normaalisti. Tämä tuntui helpottavan ulkoreiteen tulevaa rasitusta ja paine jakaantui tasaisemmin koko reiden alueelle. Monesti maantiepyöräilyssä ihannoidaan ajoasentoa, jossa polvet suihkivat mahdollisimman läheltä vaakaputkea. Sama ajoasento ei kuitenkaan sovi kaikille ja nähtävästi jokaisen täytyy kokeilemalla ja ajamalla löytää omansa. Olin keksinnöstä niin innoissani, että päätin juhlistaa sitä pullakahveilla heti seuraavalla huoltoasemalla.

Tänään taivalsin kasitien varrella

Aloin saapua Vaasaan ja löysin helposti Vaskiluodossa sijaitsevan leirintäalueen. Ensi töikseni kävin pistämässä pyykkikoneen laulamaan ja itse menin laulamaan suihkuun. Pyykinpesun edistymistä seuratessani ja puhelinta pyykkituvassa ladatessani juttelin kahden Saksalaisen pyöräilijäkollegan kanssa. Olivat kotoisin Duisburgista ja tulleet lautalla Helsinkiin, josta olivat kierrelleet keski-Suomessa ja nyt palaamassa länsirannikkoa pitkin Helsinkiin. Vaihdoimme jonkin aikaa kokemuksia retkipyöräilystä ja tuntui, että kokemukset olivat samanlaisia ja jonkinlainen yhteisymmärrys löytyi heti. Harmitti, etten pystynyt keskustelemaan saksaksi, vaikka kieltä on aikoinaan tullut opiskeltua 3-4 vuottakin. Kaikki sanasto on vain päässyt unohtumaan. 

Katutaidetta Vaasassa

Vaasa

Ruoaksi keittelin tänään Trangialla riisiä ja papuja tomaattikastikkeessa ja kylläpä se maistuikin hyvältä pyöräilyn jälkeen ulkoilmassa nautittuna. Kävin vielä pienellä kävelyllä, tein venyttelyt ja painuin nukkumaan. Nukkuminen oli taas aika vaikeaa, sillä leirintäalueella meteliä piisasi läpi yön. Väsyneenä mietin, miksi aina isommat leirintäalueet ovat niitä kaikista huonoimpia, esim. äänekkäämpiä, likaisempia ja yleensä henkilökuntaa on ihan liian vähän. Ihan sama ilmiö on nähtävissä huoltoasemillakin. ABC-asemilla on aina henkilökunnan määrä ihan alakanttiin ja monesti tuotteiden laatukin mitä sattuu. Muistin bonganneeni netistä sivuston "vaihtoehtoja ABC-asemille" ja nukahdin toiveikkaana siitä, että vaihtoehtoisuus on nousemassa. Jossain kohtaa yötä heräsin vielä siihen kun joku huusi leirintäalueella poliisia. Olin jo lähtemässä katsomaan, millaisen hädän vuoksi virkavaltaa kaivattiin, mutta kuulin että ilmeisesti joku leirintäalueen henkilökunnasta meni selvittämään asiaa. Jatkoin siis katkenneita uniani.

Maanantai 23.7.2012: Vaasa - Kristiinankaupunki, 123km, 7h 47min, av 15,80km/h


View Larger Map

Aamupalan ja tavaroiden kasaamisen jälkeen lähdin leirintäalueelta samaan suuntaan josta eilen tulinkin. Täytyi käydä kaupassa ja muistin, että Vaasasta rantatietä etelään päin lähtiessä ei ruokakauppoja ollut. Kun olin saanut ruokavarastot täydennettyä Siwasta lähdin painaltamaan vastatuuleen, joka tuntui voimistuneen entisestään. Tänään olin ajatellut ajaa Kristiinankaupunkiin saakka, jossa olisi seuraava leirintäalue. Muistelin, että matkaa olisi ainakin yli 100 kilometriä ja ounastelin että päivästä voisi tulla aika rankka. Ajettuani noin puolisen tuntia alkoi joku autoilija yhtäkkiä tööttäilemään takanani. Piipaamiseen syy oli se, että herra olisi halunnut minun siirtyvän tien toisella puolella kulkevalle pyörätielle. Tämän toiveen hän ilmoitti keskisormea heiluttamalla ja huitomalla autossaan hullun lailla. Heilutin herralle kättä ja hymylin iloisesti. Jatkoin autotien reunassa ajamista, koska periaatteeni on, että ajan pyörätietä aina jos sellainen kulkee tien oikealla puolella. Jos pyörätie kulkee vasemmalle ns. väärällä puolella, aiheuttaa sinne siirtyminen ja poistuminen turhia tien ylityksiä, jotka ovat minusta vaarallisempia kuin se että ajan pyörällä autotien reunassa.

Peltolakeuksia

Matka jatkui ohi meteoriitin muodostaman peltoalueen, josta käännyin pienemmälle rantatielle. Tauoilla lisäilin ilmaa takarenkaaseen, koska paineet tuntuivat kokoajan vähenevän. Todennäköisesti tuo tunne tuli vain siitä, että pyörä ei kulkenut hillittömässä vastatuulessa oikein mihinkään. Ennen Korsnäsiä voimat tuntuivat ehtyvän ja alkanut sadekuuro vei viimeisetkin energian rippeet. Sadetta tuli kuurosta sen verran, että ensimmäistä kertaa piti kiskoa takki ja kenkien sadesuojat päälle. Korsnäsin kylältä löysin hyvän ruokailupaikan, eli urheilukentän laitaman nurmikon, jossa päätin keitellä soijarouhe-nuudelit. Sadekin loppui sopivasti ja pääsin kokkailemaan. Nuudelit ja ohrarieska maistuivat jumalaisilta ja päätin ottaa vielä pienen ruokalevon ennenkuin jatkaisin matkaani. Nukuin nurmikolla puolisen tuntia, vääntäydyin ylös, venyttelin ja lähdin jatkamaan taivalta. Touhujani seuraili urheilukentän nurmea leikkaava mies, joka saattoi hieman ihmetellä ruokailu- ja lepohetkeäni.

Taukopaikka

Päivän matka oli Korsnäsin kohdalla vasta noin puolivälissä, mutta onneksi ruokailun jälkeen energiat tuntuivat palanneen lähes aamun tasolle. Seuraava paikkakunta jota tavoittelin oli Närpiö, josta olisi vielä muutama kymmenen kilometriä Kristiinankaupunkiin. Maisemat tällä pätkällä olivat tylsiä ja huomasin, että ruokailusta saamani energia hävisi vastatuuleen tahkotessa hyvin nopeasti. Ennen Närpiötä tunsin olevani ihan lopussa, kunto ei vain riittänyt näin pitkään pyöräilypäivään. Närpiötä lähestyessäni kohtasin päivän toisen törpön autoilijan. Vastaan tuli mersu, jossa oli kaksi nuorta jannua ja hieman ennen minua kuski teki yllättäen väistöliikkeen yli keskiviivan siten, että auto oli puoliksi minun kaistallani. Tie oli tuossa kohtaa suora, eikä muuta liikennettä ollut. Säikähdin tilannetta tosi paljon ja huidon ja huusin auton perään niin, ettei pyörä meinannut tiellä pysyä. Hetken matkaa pyöräiltyäni käsitin vasta, että ihan hyvin auto olisi voinut vaikka törmätä minuun ja tuota ajatellessa selkää pitkin meni kylmiä väreitä. Mietin myös, että miksi helvetissä pyöräilen täällä tien päällä pimenevässä illassa kaikenlaisten hullujen ja rattijuoppojen seassa. Reissussa pidän aina kaulassa tuntolevyä ja lompakosta löytyy elinluovutuskortti. Tuntolevyä aloin pitämään, kun luin lehdestä tapahtumasta jossa pyöräilijä oli jäänyt auton alle, eikä häntä saatu tunnistettua pitkään aikaan. Kaikkeen kannattaa varautua. 

Tässä penkillä vedin lyhyet vartin torkut

Närpiössä olin hieman ennen yhdeksää. Ajattelin, että ehtisin vielä vaikkapa olutostoksille, mutta jätin tällä kertaa väliin. Sen sijaan katselin kyläpahasta ja ihmettelin kylästä löytyvien pankkien määrää. Pankkeja näytti olevan joka lähtöön, taisi löytyä ainakin viisi eri pankin konttoria. Kristiinankaupunkiin päin lähtiessäni tulin vihannestenviljelyalueelle. Kasvihuoneita oli pitkin peltoja aikamoisen paljon. Yhden kasvihuoneen päädyssä olevan "tornin" päältä bongasin valtaisan naakkalauman. Kohta näin vieläkin isomman lauman erään talon pihapiirin puissa. Ilmeisesti luontoillastakin kuulemani tiedot naakkojen valtaisasta lisääntymisestä pitävät paikkansa. Oulussa päin en ole naakkoja näin isoja parvia nähnyt koskaan.

Naakkalauma

Illan mittaan taivallus muuttui tuskalliseksi ja olin jo tankannut kaikki päivää varten varaamani banaanit ja patukat. Etulaukkua ajaessa tonkiessani huomasin leijona-rasian, jonka tyhjensin pikkuhiljaa. Ajattelin, että kai näistäkin jonkin verran sokeria saa. Aloin olla jo ihan lopussa ja viimeinen kymmenen kilometriä Kristiinankaupunkiin tuntui ihan hirveältä. Hieman fiilistä piristi vastaan tulleesta autosta saadut kannustukset, mutta muuten pieksin pyörää menemään aivan hämärän rajamailla. Kristiinankaupunkiin saavuin eri reittiä kuin neljä vuotta sitten, enkä tiennyt yhtään mistä päin leirintäalue löytyisi. Yritin katsoa vinkkiä puhelimen Google-mapsista, mutta puhelin tilttasi saman tien kun sain sen päälle. Ilmeisesti vehje oli ottanut itseensä teltassa yöpymisestä. Pyöräilin eteenpäin ja seuraavan kadunkulman takaa löysinkin jo leirintäalueelle vievät opastekyltit. Matkustajakortin täyttäminen leirintäalueen vastaanotossa oli aika haastavaa, koska kynä ei meinannut pysyä kädessä. Kädet tärisivät sen verran paljon energian puutteen vuoksi. Tällä kertaa muistin sentään osoitteeni. 2009 kesällä Muonion leirintäalueelle tullessa en meinannut muistaa osoitettani, kun juomavesi oli loppunut helteessä pari tuntia aiemmin ja nestehukka oli aikamoinen. Pystytin teltan, kävin pesulla ja kokkailin pastat pimeällä leirintäalueella. Kello oli jo puolenyön paikkeilla ja kaikki muut leiriytyjät näyttivät olevan nukkumassa.

Tiistai 24.7.2012: Kristiinankaupunki - Yyteri, 108km, 6h 88min, av 17,50km/h


View Larger Map

Heräilin taas tuttuun aikaan, eli puoliltapäivin. Keittelin puurot ja kahvit ja pakkailin tavarat. Olo oli jo aamulla tosi väsynyt, vaikka olin yöllä nukkunut melkein kahdentoista tunnin yöunet. Kristiinankaupungin Pukinsaaren leirintäaluetta täytyy kehua. Leirintäaluea on pieni, siisti, rauhallinen ja halpa. Eilinen työpäivän mittainen satulassa urakointi oli vienyt energiat ihan täysin ja kaipasin jo lepopäivää. Tänään ajattelin raahautua vielä Yyteriin, jossa suunnittelin viettäväni yhden lepopäivän rannalla löhöillen. Leirintäalueelta lähdettyäni kiertelin Kristiinankaupunkia, joka on minusta hieno pikkukaupunki vanhoine taloineen ja kapeine katuineen. Kävin tietysti ostamassa myös päivän banaanit, jotka olen todennut parhaiksi välipaloiksi pitkillä etapeilla. Useasti otan lenkeillekin mukaan takataskuun banaanin, enkä energiageelejä tai -patukoita.

Pukinsaari

Kristiinankaupunki

Teltassa olisi ollut tarjolla lounasta ja olutta, mutta oli jatkettava matkaa

Tänään pyöräily tuntui heti työltä, vaikka tuuli olikin kääntynyt hieman myötäiseksi. Väsymyksestä johtuen päätin ajaa Yyteriin lyhintä mahdollista reittiä, eli kasitietä pitkin. Muistelin myös, että pienemmällä rantatiellä ei ollut oikein minkäänlaisia pysähdyspaikkoja tai nähtävyyksiä. Matka eteni aika vauhdilla, maisemat olivat tylsiä ja liikenne kasitiellä aika hurjaa. Hiertymät vaivasivat aika pahasti ja ajoin irti satulasta aina kun se vain oli mahdollista. Päivää piristi onneksi sentään musiikki. Soitetuin levy tämän reissun aikana oli Reino & Rhinosin: Kohti huomista. On jännä miten joka reissulla jostakin albumista tulee aina suosikki. 2008-kesänä tällä samalla reitillä suosikkialbumini oli Plutonium74 - Pasilasta Kallioon ja 2010 Helsinki-Kuopio reissulla soitetuin oli Kemmuru - Kehumatta Paras.

Merikarvian paikkeilla pysähdyin huoltoasemalle ja hörppäsin pullakahvit. Oikein muuta syötävää huoltamolta ei löytynyt, kun lounasaika oli ohi ja sämpylät oli taas täytetty lihaksilla. Huoltamon terassin olivat valloittaneet paikalliset isännät, jotka tarkkailivat kylän raitin tapahtumia tuopposten äärellä. Näky oli jotenkin huvittava. Matkaa jatkettuani kohtasin taas omalaatuisen autoilijan, sillä vastaantulevasta autosta huiskutti kättänsä nainen, jolla oli toisessa kädessä puhelin. Nähtävästi pyöräilijöille huiskuttelu ja puhelimessa puhuminen olivat tärkeämpää puuhaa kuin 100km tunnissa etenevän auton ohjaaminen. Päivästä ei oikein kerrottavaa kertynyt, vaikka matkaa tuli tehtyäkin yli 100 kilometriä. Kasitien laitaa ajaminen oli tosi tylsää. Illan hämärtyessä aloin saapumaan Mäntyluotoon ja päivän viimeistä taukoa pitäessäni näin päivän mieleenpainuvimman jutun. Joku oli nimittäin heittänyt merenrantaan kokonaisen posliinisen vessanpöntön. Muistelin, että posliini ei taida maatua koskaan ja oikea paikka pöntölle taitaisi olla jossain jätteenkierrätyslaitoksessa. Vessanpöntöstä huolimatta kuseskelin kuitenkin pusikkoon ja jatkoin matkaani.

Suomalaista kierrätystä, kaikki takaisin luontoon

Mäntyluoto

Yyterissä menin kaupan kautta leirintäalueelle ja varasin pyykkivuoron seuraavalle päivälle klo 12, koska ajattelin etten varmasti tulisi heräämään taaskaan ennen puoltapäivää. Suihkutiloissa käydessäni huomasin, että leirintäalue oli niin sanotusti lahonnut käsiin. Vanhemman huoltorakennuksen suihkut ja vessat olivat todella huonossa kunnossa. Lattialla lainehti epämääräistä nestettä ja suihkussa home tuoksahti henkeä salpaavasti. Myöhemmin löysin uudemman huoltorakennuksen, jonka käyttäjäksi siirryin. Kello oli taas lähempänä puolta yötä, ennenkuin olin saanut leirin pystyyn ja iltapalan nautittua. Alkoi olla jo niin pimeäkin, että sujahdin makuupussiin. Unta häiritsi vielä tunnin ajan vieressä musiikkia autosta kuunnellut teinilauma. Discomeininki lakkasi noin kello yksi ja mietin, että olin tainnut jo muuttua kärttyisäksi keski-ikäiseksi, kun teinien juhliminen ja metelöinti sai verenpaineen koholle.

Keskiviikko 25.7.2012: Lepopäivä Yyterissä

Kuten olin arvannutkin heräsin ja pääsin ulos teltasta 11:55 ja ehdin juuri kahdeksitoista pyykkitupaan. Pyykkituvassa sain todistaa taas leirintäalueen rappiotilaa, kun pesukoneen tyhjentäessä vettä huoneen lattia alkoi yhtäkkiä tulvimaan. Ilmeisesti Yyteri Campingin tarkoituksena on tienata mahdollisimman paljon rahaa ja paskat välittää leiriytyjistä. Jos tämän laatuinen ja hintainen leirintäalue olisi jossain muualla, niin seurauksena olisi konkurssi. Nythän asiakkaita huokuttelee pelkästään vieressä oleva hiekkaranta. Henkilökuntaa on paikassa aivan liian vähän. Vastaanotossa kaksi asiakaspalvelijaa yritti tehdä parhaansa, vaikka jonoa oli jatkuvasti. Siivoojia en nähnyt yhtäkään. Tämän kertaisen Yyterin vierailun jälkeen päätin, että tulen käymään Yyterissä toistekin, mutta leirintäalueella en todellakaan.

Kun olin saanut pyykkihommat hoidettua sain todeta, että lupaavasti auringonpaisteisena alkanut päivä oli muuttunut sateiseksi. Papusopan keittelemisen jälkeen otin kevyet neljän tunnin päiväunet sateen ropistessa teltan kattoon. Herättyäni olin ihan pökkyrässä ja pää selveni vasta kahvikupposen jälkeen. Lepopäivä olikin kulunut sateesta johtuen teltassa nukkuessa ja oli jo ilta. Sateesta huolimatta päätin, että pakko on rannallakin käydä kun sen vuoksi tänne tulinkin. Rannalla tein kunnon puolen tunnin venyttelyt ja otin vähän valokuvia kun sade välillä hellitti. Polvessa oli taas tuttu tennispallon kokoinen mustelma, mutta kipua ei kuitenkaan tuntunut. Kävin vielä uimassa hirveän aallokon keskellä ja rannalle takaisin kahlatessa sade yltyi taas kunnolla. Ranta oli ihan autio ja bikinibaarikin oli suljettu. Teltalle kävellessä harmittelin säätä, sillä olisi ollut mukava viettää päivä rannalla makoillen ja rantabaarissa istuskellen.

Yyterin sannat

Bikini bar

Taidekuva

Torstai 26.7.2012: Pori - Rauma, 88,13km, 5h 34min, av: 15,79km/h


View Larger Map

Aamulla heräsin väsyneenä vesisateeseen. Yöllä olin taas saanut valvoa musiikkia huudattaneiden teinien vuoksi, tällä kertaa puoli kolmeen saakka. Yöllä kahden aikoihin vessassa käydessä tutustuin myös Porilaiseen hulluuteen, kun joku tuntematon kanssaihminen käski lyhyen sananvaihdon jälkeen minun painua vittuun. Toisena vaihtoehtona olisi ollut turpaanveto. Itseäni lähinnä huvitti tuollainen känninen uhoaminen. Tyyppi oli niin kännissä, että turpaanvetoyrityksestä ei olisi tullut mitään.

Aamupalan jälkeen keräsin vielä hetken aikaa voimia teltassa makoillen, mutta rauhaani häiritsi orava joka yritti tulla sisään telttaan. Hätistin elukan tiehensä, mutta kohta se tuli jo takaisin ja yritti päästä puurokattilan jämille. Näitä ruoan ryöväysyrityksiä jatkui kolme kertaa ja päätin lähteä pesemään kattilan, kun en jaksanut hätistellä elukkaa jatkuvasti tiehensä. Ennen lähtöä päätin vielä keventää hieman pyörääni ja nakkasin toisen halvemman ja huonomman kesämakuupussin tylysti roskiin. Olin ottanut mukaan kaksi kesäpussia, kun en omista kunnon talvipussia. Nyt sää oli kuitenkin muuttunut niin lämpimäksi, että yöt pärjäsi hyvin yhdelläkin pussilla. Lähtöä tehdessäni juttelin vielä erään karavaanarin kanssa pyöräilystä ja siinä tarvittavista lihaksista. Tulimme yhteisymmärrykseen siitä, että pyöräilyssä tärkeimmät lihakset ovat istumalihakset. Karauttaessani ulos leirintäalueen portista sade taukosi ihan yhtäkkiä ja aurinko alkoi paistamaan helteisesti. Eilisen lepopäivän aikana oli satanut koko päivän ja nyt kun jatkoin matkaa, niin rantakelit alkoivat. Sään äkillinen muutos ei kuitenkaan pahemmin harmittanut, enemmänkin nauratti.

Päivän ensimmäisenä tehtävänä kävin ostamassa cokista ja tyhjensin pullon samantien. Vatsa oli taas tänäänkin kipeä, kuten melkein jokaisena pyöräreissun päivänä ja kola auttoi vaivaan jonkin verran. Luulen, että vatsakivut johtuivat rasituksesta ja liiasta vedenjuonnista. Porissa kävin pyörimässä kaupungilla ja etsin jokirannasta kahvipaikkaa. Kahvipaikkoja löytyikin vaikka kuinka paljon, mutta kaikki olivat kiinni. Päätin poistua Porista sen pidempiä viipymättä ja etsiydyin kasitien varten josta löysinkin huoltoaseman ja sain päivittäiset pullakahvini. Jostain syystä Pori ei ole koskaan oikein viehättänyt minua kaupunkina.

Björneborg

Kasitien varressa matka eteni kovan myötätuulen avustuksella hurjaa vauhtia. Tasaisellakin sain yhdistelmäajoneuvoni kulkemaan helposti kolmeakymppiä ja fiilis oli vielä tässä vaiheessa hyvä. Luvialla huomasin vatsakipujen taas alkaneen ja pysähdyin makoilemaan kivalle nurmialueelle ruusupuskan viereen. Olo oli todella vetelä, kun sain itseni puolen tunnin lepäämisen jälkeen taas pyörän satulaan. Hetken aikaa pyöräiltyäni huomasin, että olin ajanut taas samaan harhaan samalle sivutielle, kuin ajoin neljäkin vuotta sitten ja tein u-käännöksen ja löysin hetken kartan luvun jälkeen takaisin oikealle reitille. Hain taas voimaa musiikista ja se piristikin hieman menoa yhdessä hienojen maalaismaisemien kera.

"Katson maalaismaisemaa ja ymmärrän.."

Luvian jälkeen ohitin kaksi tauolle pysähtynyttä pyöräretkeilijätyttöä ja seuraavan kerran taukoa pitäessäni nämä taas ohittivat minut. Ohitellessa huudeltiin tervehdysten lisäksi sen verran, että sain tietää että olimme menossa samalle leirintäalueelle. Tytöillä näytti olevan kova vauhti päällä, ottaen huomioon, että heillä oli alla perinteiset mummo-pyörät, joissa laukkuja oli kiinni ainakin kymmenen kilon edestä. Eurajoella oikaisin Vuojoen kartanon pihan poikki, enkä käynyt tällä kertaa keskustan pizzeriassa, josta sain neljä vuotta sitten vatsataudin. Kartanon töllistelemisen jälkeen ohitin päivän pyöräilijäkaverini vielä yhden kerran ja tulin Olkiluodon ydinvoimalalle johtavalle tielle. Pysähdyin miettimään kävisinkö tällä kertaa katselemassa surullisen kuuluisaa voimalatyömaata. 2008-vuonna Olkiluodossa käydessäni rakennustöiden piti valmistua vuoden päästä, mutta työmaahan ei ole vieläkään valmis. Päätin heikon oloni vuoksi jättää Olkiluodon väliin ja suuntasin kulkuni kohti Raumaa. Raumalla kävin ennen leirintäalueelle etsiytymistä shoppailemassa.

Vuojoen kartano

Leirintäalueelle tullessa sain kuulla, että Raumalla oli meneillään pitsiviikot ja leirintäalue oli ihan tupaten täynnä väkeä. Pienelle teltalleni löytyi kuitenkin paikka ja pystytin teltan Titi-nalle musiikin soidessa. Titi-nallet olivat keikalla leirintäalueella ja pääsin tai jouduin kuuntelemaan muutaman biisin. Leiriytymisen jälkeen kävelin lähimpään pizzeriaan iltapalalle. On hämmästyttävä kuinka nautinnolliselta kävely tuntuu aina päivän pyöräilemisen jälkeen. Nytkin kävelin mielelläni päivän rehkimisen jälkeen ainakin viisi kilometriä. Palatessani Poroholman leirintäalueelle ilta oli jo pimenemässä ja painuin nukkumaan. Nukahtaessani harmittelin vähän sitä, että olin luopunut toisesta makuupussistani. Ilta oli yllättäen aika viileä ja kesäpussin narut sai kiskoa niin tiukalle kuin mahdollista, että lämpö pysyisi pussissa.

Näitä pitkin se sähkö tulee

Titi-Nalle ja rumpurei

Yksiö Poroholman leirintäalueella

Perjantai 27.7.2012: Rauma - Uusikaupunki 52,68km, 3h 11min, av 16,48km/h


View Larger Map

Aamupala

Aamu alkoi taas tutusti puuron keittelyllä. Kotioloissa minulle ei yleensä aamulla puuro uppoa, mutta  ulkoilmassa se maistuu tosi hyvälle. Kattiloita tiskatessa juttelin vanhemman naisihmisen kanssa siitä, kuinka isommat leirintäalueet ovat ihan surkeita, kalliimpia, meluisempia ja likaisempia. Naisen mielestä Poroholman leirintäaluekin oli jo mennyt laajennuksen myötä pilalle. Minusta Poroholma on Suomen parhaimpia leirintäalueita. Etenkin telttailualue meren rannassa on maisemiltaan huikea. Rantakallioilla kelpaa istua iltaa ja syödä aamiaista.

Ennen Raumalta poistumista kävin katselemassa hieman pitsiviikkojen meininkiä Vanhassa Raumassa. Kadut olivat aivan tukossa ihmisistä ja jätin suosiolla pyörän parkkiin ja jalkauduin ihmisvilinään. Vanha Raumahan on Unescon maailmanperintökohde, eikä syyttä, on se niin hieno alue. Kiertelin vanhaa kaupunkia ristiin rastiin ehkä tunnin ajan, ennenkuin päätin poistua ja lähteä jatkamaan matkaa kohti seuraavaa kaupunkia. Olisi Raumalla tietysti voinut viipyä vaikka pidempäänkin, mutta jostain syystä reissuillani veri vetää aina tien päälle, enkä jaksa ikinä viettää vaikkapa kokonaista päivää kaupungissa kierrellen. Yleensä tutustun kaupunkeihin aamulla tunnin tai pari, ennenkuin lähden taas kiusaamaan itseäni päiväksi pyörän selkään.

Vanhaa Raumaa

Rauman teatteri

Rauman kirjaston lammasfarmi

Lähdin ajelemaan Vanhasta kaupungista kohti Uuttakaupunki, jonne matkaa tulisi vain kuutisenkymmentä kilometriä. Rauman kirjaston kohdalla pysähdyin ihmettelemään lammaslaumaa, jolle oli tehty aitaus kirjaston terassin viereen. Lampaita ihmetellessäni kävi terassilta huutelemassa joku kirjaston työntekijä. Kehoitti tulla kokeilemaan polkuautoa, joka olisi parempi ajopeli kuin polkupyörä. En ensin tajunnut yhtään mitä tyttö tarkoitti, mutta sitten huomasin, että kirjaston sisäpihalle oli tehty polkuautorata. Jätin kuitenkin autoilut väliin ja jatkoin matkaa. Mietin, että voisihan sitä tietysti tehdä reissua tuollaisella polkuautollakin.

Tänään pystyin välttämään kasitien ruuhkat kokonaan ja pyöräilin kohti UKI:a rantatietä pitkin. Ilma oli lämpenemään päin ja lämpötila alkoi lähestyä hellelukemia. Ensimmäisen tunnin ajan matka eteni normaalia vauhtia, mutta sitten iski taas sama eiliseltä päivältä tuttu vatsakipu ja heikotus. Kevensin taas vauhtia ja pidin normaalia pidempiä taukoja, joiden aikana yritin tankata ja juoda tarpeeksi. Yhden kyläkoulun portailla istuskellessani mietin, että heikko olo johtui varmaankin ylirasituksesta. Kroppa reagoi lisääntyneeseen rasitukseen näköjään siten, että jossain vaiheessa päivää tuli aina hyytyminen vaikka kuinka yritti tankata. En antanut heikon olon kuitenkaan vaikuttaa kuitenkaan mielentilaani. Aurinko paistoi, maaseutumaisemissa oli mukava ajella, eikä ollut kiire minnekään.

Tauolla

Hanhia

Uudessakaupungissa löysin helposti Santtiorannan leirintäalueelle, jossa olin ollut viime kertaisella reissullanikin. Sain telttapaikan etsinnässä yllättävää apua ukolta, joka esitteli itsensä paikan isännäksi. Hän oli huolissaan siitä, etten laittaisi telttaani alueelle, joka oli varattu huomenna leirintäalueella pidettäviä lastenfestareita varten. Pääsimme yhteisymmärrykseen telttapaikasta ja pääsin teltan kasaamisen jälkeen tekemään jo rutiinilla hoituvia huoltohommia.

Telttapaikkaneuvottelun tulos

Kello oli vasta seitsemän kun lopettelin illallistani, eli soijarouhe-hernekeiton ahmimisen ja päätin lähteä käymään kaupungilla. Kävin hoitamassa huomisaamun kauppareissun jo nyt illalla ja ostin samalla muutaman iltaoluen. Uudenkaupungin kadut muistuttivat aika paljon Vanhan rauman katuja ja muutenkin kaupunki näytti ihan kivalta. Leirintäalueelle palatessani huomasin, että urheilukentällä oli meneillään futismatsi. Suuntasin tietysti heti kulkuni kohti kenttää ja lyöttäydyin peliä kentän päädystä seuraavien ukkojen seuraan. Kyseessä oli kuulemma nelosdivarin peli, kuten olin pelin tasoa katsellessa vähän arvaillutkin. Peli oli aika huvittavaa katseltavaa kun palloa roiskittiin välillä mihin sattuu ja syöttötyöskentely oli todella heikkoa. Pelin kruunasi se kun maalin jälkeen vierasjoukkueen puolustaja alkoi vittuilla linjatuomarille, joka ei ollut hänen mielestään liputtanut maalitilanteessa ollutta paitsiota. Puolustaja sai suunsoitosta punaisen kortin ja joukkueen kapteeni oli lähellä käydä linjatuomariin käsiksi. En voinut kuin nauraa touhua katsellessani. Pelissä oli tunnetta, muttei taitoa.

Leirintäalueella latailin vielä puhelinta, soitinta ja kameraa keittiörakennuksessa ja tutustuin samalla  Turun saariston karttoihin, joita leirintäalueen isäntä oli vinkannut löytyvän kirjahyllystä. Karttoja tutkiessa päätin, että kierrän saaristossa vain rengastien, enkä lähde lauttailemaan Ahvenanmaalle saakka. Alkuperäinen suunnitelmani oli ollut, että menisin lautalla Ahvenanmaalle saakka, mutta karttoja katsellessa tajusin, että siinä hommassa vierähtäisi varmaan toinen viikkokin. Olin ollut nyt tien päällä viikon verran ja sen alkoi huomata jo kropassa ja mielessäkin. Kun sähköaparaatit olivat latautuneet painuin nukkumaan. Ulkona oli jo niin pimeää, että olin kävellä telttani ohi.

Lauantai 28.7.2012: Uusikaupunki - Iniö 62,11km, 4h 3min, av: 15,28km/h.


View Larger Map

Tänään heräsin yllättävän aikaisin, kun kurkistelin ulos teltasta jo kymmenen aikoihin. Aurinko porotti jo täydeltä terältä ja päivästä näytti tulevan helteisin tähän mennessä. Tänään tieni veisi saaristoon ja pääsisin ajamaan tuntemattomia teitä pitkin. Tänne saakka olin siis ajellut samaa reittiä kuin neljä vuotta aiemminkin ja olin innoissani, kun tiesin pääseväni näkemään pitkästä aikaa uusia paikkoja ja maisemia. Kokkailin aamiaisen, vaihdoin vaatteet ja pakkasin pyörän pikavauhtia ja olin tien päällä jo tunnin kuluttua. Pyöräilin pitkin Uudenkaupungin rantakatua ja päätin pysähtyä tekemään aamuvenyttelyt hyvin tarkoitukseen sopivan näköisen puiston penkin luokse. Olin jo suorittanut venyttelyni, kun paikalle kohdalle pysähtyi pyörällään mies. Mies pisti pyörän parkkiin, istui penkille ja korkkasi muovikassistaan löytyneen viinapullon. Huikan jälkeen hän alkoi kyselemään reissustani ja minä aloin kertoa. Jutustelua kesti hyvän tovin ennenkuin toivottelin miehelle hyvät kesän jatkot ja lähdin jatkamaan matkaani.

UK

Helle oli puoliltapäivin pahimmillaan ja aurinkorasvaa piti lisätä melkein jokaisella pysähdyksellä. En tiedä kuinka paljon lämpöasteita oli, mutta Kustavia lähestyessäni aloin olla helteestä ihan näännyksissä. Ruutasin vauhdissa pullosta vettä niskaani ja seuraavalla pysähdyksellä tyhjensin lopun pullon päähäni. Olo helpottui heti, kun sain vähän viilennettyä aivojani. Tien poskessa istuessani ihmettelin, kun muita pyöräilijöitä ei näkynyt vieläkään, vaikka olin Taivassalon kohdalta kääntynyt jo huippusuositulle rengasreitille. Neljä vuotta sitten ajaessani pätkän rengasreittiä Naantalin lähistöllä, tuli pyöräilijöitä vastaan jatkuvana virtana. Ajattelin, että ehkä helle piti pyöräilijät poissa tien päältä. Minusta kunnon helle on ehdottomasti paras pyöräilysää.

Kaitaisten silta

Kustavia ja ensimmäistä lauttarantaa lähestyessä aloin suunnittelemaan kauppareissua ja kuin tilauksesta seuraavan mutkan takaa löytyikin pieni lähikauppa. Kaupasta ostin evästä illaksi ja kävin viereisessä kahvilassa juomassa munkkikahvit sekä täyttämässä tyhjentyneet vesipullot. Kahvilan yhteydessä toimi myös leipomo ja vastapaistetut lämpimät vaniljamunkit olivat aivan jumalaisen hyviä. Munkkeja ahmiessa lueskelin Turun Sanomia ja bongasin jutun, jossa arvosteltiin rengasreitin pyöräpolkua. Paraisten kohdalla rengasreitti kulkisi lehden mukaan hiekkaista polkua pitkin ja polku oli päässyt kesän rankkasateiden vuoksi niin huonoon kuntoon, että useat retkipyöräilijät olivat kaatuneet polkua pitkin ajaessaan. Ihmettelin miten on mahdollista, että Suomen suosituimmalta pyöräreitiltä voi löytyä vielä päällystämätöntä pyörätietä. En kehdannut enää santsata munkkeja ja kahvikin oli loppu, joten lähdin jatkamaan matkaa.

Hyvät munkit 

Kahvittelun jälkeen matkaa ei tarvinnut taittaa pitkään, kun saavuin jo ensimmäiselle lauttarannalle. Lauttojen aikatauluista minulla ei ollut etukäteen mitään tietoa ja huomasinkin aikataulukylttiä tutkiessani, että lautta Iniöön oli lähtenyt juuri 10 minuuttia sitten. Seuraava lähtisikin sitten vasta parin tunnin päästä, joten kaivoin laukuista istuinalustan ja Iltalehden ja aloin kuluttamaan aikaa.

Löysin heti sopivan paikan pyörälleni (lisäkyltti)

Kustavi Heponiemi

Lauttaa odotellessani sain huomata, että odottavan aika todellakin kuluu hitaasti ja että Iltalehti ei ole todellakaan parantanut tasoaan sitten viime lukeman. Luin lähes koko lehden, mutta jätin väliin synnyttämisestä kertovan neljä sivua pitkän jutun. Kohta lauttarantaan alkoi jo saapua muitakin matkalaisia ja jopa kaksi retkipyöräilijää. Pyöräilijäpariskunnan kanssa kuulumisia vaihtaessa selvisi, että hekin olivat kotoisin Pohjois-Pohjanmaalta, mutta olivat lähteneet kiertämään rengasreittiä Turusta johon olivat matkustaneet ensin junalla. Totesin, että tuollainen reissusuunnitelma olisi ollut sopiva minullekin, sillä sen verran rähjääntynyt oloni oli viikon pyöräilyn jälkeen. Jutellessa aika kului heti nopeampaa ja  kohta lautta jo saapuikin ja pääsimme siirtymään saaristoon.

Aurora

Lauttamatkasta en ehtinyt pitkään nauttia kun paatti tärähti jo Kannvikin satamaan. Pyöräilijäkollegani aikoivat jäädä yöpymään lauttarannan lähistöllä sijaitsevaan majataloon ja tiputin siksi heidät peesistäni  heti ensimmäisessä ylämäessä. Ennen reissua olin kuullut, että Etelä-Suomen jyrkimmät mäet löytyisivät saaristosta ja totesin väitteen todeksi, kun tie kumpuili jatkuvasti ylös ja alas. Kello lähenteli tässä vaiheessa vasta iltaseitsemää ja olin päättänyt ajaa tänään niin pitkään kuin jaksaisin. En ollut kylläkään syönyt koko päivänä kunnon ateriaa, mutta tein hiilihydraattitankkausta banaanien ja patukoiden avulla.

Saaristolaismökkejä

Iniö

Iniön saaressa ei paljon pyöräiltävää riittänyt, sillä yhden lossin ylitettyäni ja vajaat yhdeksän kilometriä pyöräiltyäni saavuin jo seuraavaan lauttarantaan Daleniin. Lauttaa ei satamassa näkynyt, mutta löysin aikataulut satamassa olleesta katoksesta. Kesti hetken aikaa ennenkuin pääsin käsitykseen siitä mikä päivä oli ja löysin tiedon, että seuraava lautta lähtisi vasta seuraavana päivänä kello 13:15. Eli seuraavan lautan lähtöön olisi aikaa 17 tuntia. Olin vähän pettynyt, kun en päässyt jatkamaan enää matkaa tälle illalle, mutta toisaalta en voinut syyttää kuin itseäni kun en ollut ottanut selvää aikatauluista ennen saaristoon lähtemistä. Päätin etsiä telttapaikan jostakin lähimetsästä, mutta ennen sitä ajattelin peseytyä. Rannassa ei juuri sillä hetkellä näkynyt ketään, joten päätin toimia nopeasti. Repäisin siis vaatteet pois ja kävin uimassa. Uimareissun jälkeen latasin hetken aikaa puhelintani lauttarannan katoksessa, jossa oli sähköpistoke. Puhelin ei hetken lataamisesta huolimatta kuitenkaan suostunut käynnistymään, joten luovutin ja lähdin etsimään telttapaikkaa. Vaatteet olin pukenut tietysti sillä aikaa kun odottelin puhelimen latautumista.

Telttapaikan etsiminen olikin yllättävän vaikeaa, sillä lauttarannan lähistöllä oli "yksityisalue, privat område"- kylttejä joka metsän reunassa. Lopulta löysin tien, jota pitkin lähdin ajamaan. Pari sataa metriä ajettuani huomasin viereisellä pellolla kaksi valtavan kokoista lintua. Pysähdyin ja mielestäni tunnistin linnut haikaroiksi, joita en olekaan koskaan aiemmin nähnyt. Harmikseni en ollut ottanut kiikareita mukaan reissuun, joten päätin yrittää lähestyä lintuja pitkin peltoa ja päästä varmistamaan, olivatko ne harmaahaikaroita. Ehdin hiipiä pellon reunaa pitkin vain viitisen metriä kun linnut huomasivat minut ja lähtivät lentoon varoitusääniä päästäen. Ääntelystä tunnistin lintujen olevan kurkia. Hieman pettyneenä palasin pyörälleni, jonka olin linnuista tohkeissani kaatanut tielle.

Hetken aikaa pikkutietä ajettuani huomasin, että se johti taas yhdelle kesämökille. Palasin tietä muutaman sata metriä taaksepäin ja päätin kiivetä tien vierestä nousevalle kalliolle tutkailemaan maisemaan ja etsimään telttapaikkaa. Kallio olikin todella korkea ja sen päältä näkyi kaikki viereiset saaretkin. Päätin pystyttää telttani kallion päälle, sillä maisemat olivat aivan upeat, eikä mökkejä ollut näköetäisyydellä. Palasin pyörälleni ja aloin tutkimaan mitä tavaroita tarvitsisin mukaani yötä varten. Piilotin pyöräni katajikkoon ja lähdin raahaamaan tavaroitani kohti kallion lakea. Tavaraa kertyi mukaan ainakin 15 kiloa ja niitä katajikossa kantaessa kävi mielessäni taas hetken aikaa ajatus koko touhun järkevyydestä. Lopulta sain rahdattua tavarani kalliolle ja aloin pystyttämään telttaa. Sää oli yhtäkkiä muuttunut tuuliseksi ja tuntui että jonkinlainen myrsky oli lähestymässä. Hetken aikaa mietin, oliko telttapaikkani sittenkään kovin järkevä. Jos mereltä nousisikin kunnon ukkosmyrsky helteisen päivän jälkeen, olisin korkealla kalliolla kohtalaisen alttiina salamoille. Väsymyksestä johtuen päätin huolistani huolimatta pystyttää teltan kalliolle. Tuuli oli jo yltynyt niin kovaksi, että teltta piti sitoa kiinni katajikkoon ja narujen päälle etsiä aikamoisen isoja kiviä.

Telttapaikka

Ilta alkoi jo hämärtyä, kun sain teltan pystytettyä

Kun teltta pysyi pystyssä pääsin keittelemään sapuskaa. Illan menu koostui totutusti tonnikalapastasta, mutta ruokajuomana oli tavallisuudesta poiketen Pirkka-olutta. Syötyäni nautin jälkiruoaksi suklaakaurakeksejä ja vähän lisää olutta. Aurinko oli jo alkanut laskemaan ja loisti komeasti lännestä aukeavalta aavalta mereltä. Edessä aika lähellä näkyivät naapurisaaren Keistiön komeat rantakalliot ja kalliolta aukeava maisema oli jotain minulle aivan ennenkokematonta. Yhtäkkiä saarten välistä liiteli tuulessa auringonlaskun valossa komean iso merilokki. Näky oli jotenkin pysäyttävä ja liikuttava ja hetken aikaa luulin itkeväni. Tässä kohtaa ymmärsin vihdoin sen, miksi kannattaa ajaa takamus ruvella arvokasta kesälomaa tuhlaten pitkin pölyisiä tienlaitoja ja nukkua viikko putkeen ahtaassa teltassa välillä öisin palellen. Tällaisia tunnetiloja ja kokemuksia en vain saa muulla tavoin koettua.

Havahduin syvällisiksi käyneistä ajatuksistani, kun huomasin yhtäkkiä kaakossa päin salamoita. Mantereelta näytti nousevan todella mustia pilviä ja kohta alkoi jo jyristäkin. Laskin ukkosrintaman etäisyyttä ja se näytti onneksi menevän kokoajan noin kymmenen kilometrin päässä kallion kukkulastani. Etäisyyden lisäksi laskin myös salamoita, joita näkyi minuutissa enimmillään kymmenen. Välillä iski tavallisia pystysuoria maasalamoita ja välillä vaakasuoria salamoita. Ukkonen näytti aika huolestuttavalta ja harkitsin hetken aikaa kalliolta poistumista, mutta päätin valvoa kuitenkin niin pitkään, että näkisin jos rintama menisikin ohi. Oluttakin oli vielä jäljellä ja jatkoin ukkosen seuraamista. Lopulta puolenyön jälkeen uskalsin jo mennä nukkumaan, kun totesin valtavan ukkosrintaman menneen saaren ohi kymmenen kilometrin etäisyydellä. Ilta oli ollut unohtumaton.

Sunnuntai 29.7.2012: Iniö - Parainen 78,84km, 4h 40min, av: 16.86km/h


View Larger Map

Aamulla heräsin jo yhdeksältä siihen kun lämpötila teltassa alkoi käydä sietämättömän kuumaksi. Oli tulossa helteinen päivä ja aurinko porotti kallioille todella kuumasti heti aamusta lähtien. Yöunet eivät olleet ukkosen jylinästä johtuen kovin hyvät ja olo oli aika väsynyt. Onneksi ei sentään ollut krapula. Aamupuuroa keitellessä piti kietaista t-paita päähän, etten olisi saanut auringonpistosta heti aamusta. Päivän ensimmäisen lautan lähtöön oli vielä aikaa useampi tunti ja ehdin tutkia lähimaastoa, katsella maisemia ja ottaa aurinkoa. Olisi tehnyt mieli käydä uimassa rannassa, mutta näytti siltä että siellä oli useampia kesämökkejä, joten luovuin ajatuksesta. Puoliltapäivin aloin kantamaan tavaroita pyörälle ja kiinnittelemään laukut päivän etappia varten. Tänään olin ajatellut ajaa Paraisille saakka, josta olisi sitten jäljellä vain lyhyt etappi matkan päätepisteeseen Turkuun. Tietysti saaristossa olisi voinut viipyä pidempäänkin ja mieli olisi tehnyt poiketa Ahvenanmaalla saakkakin. Kuitenkin fyysisesti olin tässä vaiheessa jo niin väsynyt ja ylirasittunut, että halusin mahdollisimman nopeasti kotiin lepäämään.

Väsynyt telttailija

Siirryin pyörineni lauttarantaan odottelemaan lautan tuloa. Sain tietää, että olin muistanut lautan lähtöajan väärin ja se olikin tuntia myöhemmin. Odottelu oli tylsää, mutta kohta rantaan saapuivat eiliseltä tutut pyöräilijäkollegat, joiden kanssa vaihdoin kokemuksia illan myrskystä. Pari muutakin pyöräilijää maantiepyörillään tuli odottamaan lautan saapumista ja kävin kyselemässä heiltä uutisia eilen ajetusta olympialaisten maantiekisasta. Lahden pyöräilijöitä edustaneet matkailijat tiesivät kertoa, että kisan oli voittanut vanhaherra Vinokourov ja Veikkasen sijoitus oli ollut kuudenkympin tietämillä. Vinokourovin voitti piristi heti mieltä. Olympiavoitto oli mahtava päätös hienon pyöräilijän uralle.

Viimeinen vilkaisu lautalta telttailukalliolleni.

Tällä lossilla ei ollut muita matkustajia

Saarten kupeessa oli paljon kalankasvatuslaitoksia, täältä se kirjolohi siis tulee.

Mäkiäkin piisasi

Kohta lautta saapuikin ja alkoi rahastus. 45 minuuttia kestäneestä lauttamatkasta piti maksaa pyörän kanssa 17euroa. Lauttamatka meni maisemia katsellessa ja yläkannella viilentävästä tuulesta nauttiessa. Lautan saavuttua Houtskäriin lähdin ajamaan heti kunnon tahtia, jotta ehtisin illaksi Paraisille. Kello oli jo yli kahden ja olin edennyt vasta yhden lauttamatkan verran. Matka eteni sujuvasti aina muutaman kymmenen kilometriä kerrallaan kunnes eteen tuli lossi tai lautta. En pitänyt erillisiä taukoja, vaan tauot ja tankkaus hoituivat lautoilla ja lauttarantojen ökyhintaisissa kahviloissa. Vettä kuluikin hellesäässä todella nopeaa tahtia ja Korppoossa huomasin yhtäkkiä että olin juonut vesi- ja vissypulloni tyhjiksi. Tien varrella ei näkynyt kahviloita tai kauppoja ja sain vesitäydennystä vasta Nauvo-Parainen lauttarannan kahvilasta. Olin ajanut parikymmentä kilometriä ilman vettä ja olin aika sekaisin. Kylmä vissy maistuikin aivan jumalalliselta ja tempaisin heti alkuu puolet 1,5 litran pullosta. Helteestä ja nestehukasta johtuen ruokaa ei tehnyt mieli yhtään. En viitsinyt pysähtyä syömään, vaan ajattelin tehdä ruokaa päästyäni Paraisten leirintäalueelle. 

Taas yksi lauttamatka

Paraista lähestyessä pääsin tutustumaan pyöräilypolkuun, josta olin lukenut eilen lehdestäkin. Hiekkapolku oli tosiaan sellaisessa kunnossa, ettei olisi tullut mieleenkään pyöräillä sitä pitkin. Ajelin autotien laidassa ja autoilijatkaan eivät tällä kertaa kehottaneet siirtymään pyörätielle. Paraisille tullessa energiat olivat ihan lopussa ja olin kaatua yhdessä risteyksessä odotellessani pääsyä tien yli. Leirintäalueelle oli vaikea löytää, koska kunnollisia opasteita ei ollut. Lopulta löysin leirintäalueen vastaanottoon ja sain opastuksen kallion päällä sijainneelle teltta-alueelle. Kalliolle johti jyrkkä hiekkatie, jonka sitkutin ylös pienimmällä vaihteella ja viimeisimmillä voimillani. 

Taukopaikka

Pyöräilypolku

Pystytin teltan ja kävin peseytymässä suihkutiloissa, jotka olivat aivan homeessa. Keittelin pastat trangialla ja muistin juoda myös Diasporalit ja olo alkoi heti parantua. Eiliseltä oli laukkuihin jäänyt vielä yksi olut, jonka päätin mennä nautiskelemaan uimarannalle. Rannalla huomasin, että mereltä päin oli lähestymässä todella synkän näköisiä pilviä ja kaukana näytti jo salamoivan. Katsoin puhelimesta ilmatieteenlaitoksen tutkasta, että myrskyrintama oli ainakin kaksi kertaa eilistä suurempi ja näytti ennusteiden mukaan osuvan suoraan Paraisten ja Turun päälle. Myrskyn nousemista ei tarvinnut kauan odotella, sillä kohta alkoi satamaan todella rankasti. Juoksin rannalta teltalle ja sillä aikaa sähköt katkesivat leirintäalueelta ja alkoi valtava salamointi. Laskin, että salamoita oli kymmeniä minuutissa. Tarkkaa määrää on vaikea sanoa, sillä välähtely oli niin jatkuvaa. Jonkin verran pelotti, että salama saattaisi iskeä telttaani, joka oli jälleen korkean kallion päällä ja suurten mäntyjen vieressä. Valokuvatkin jäivät tältä illalta sateen vuoksi ottamatta. Odottelin teltassa, että myrsky menisi ohi, mutta salamoinnille ei tuntunut tulevan loppua. Olin niin väsynyt, että jossain kohtaa nukahdin ja yöllä näin ihan kummallisia painajaisia. 

Maanantai 30.7.2012: Parainen - Turku 30.19km, 2h 17min, av: 13,21km/h

View Larger Map

Viimeiseen reissuaamuun heräsin inhottavan kylmänkosteassa teltassa, jonka katossa pörräsi muutama vaaksiainen. Märkää ei sentään teltassa ollut, vaan ulkokuori oli pitänyt veden vaikka illalla satoikin ihan valtavasti. Sisäteltasta huomasin yhden sauman revenneen pahasti ja vaaksiaiset olivat päässeet siitä sisään. Päätin heittää viisi vuotta hyvin palvelleen teltanresun kotiin päästyäni roskiin. Kömmin ulos teltasta ja aloin pakata pikkuhiljaa pyörän laukkuja. Tänään en jaksanut alkaa keittelemään aamupuuroja, vaan ajattelin haukata aamupalan ensimmäisellä vastaantulevalla huoltoasemalla.

On se näköjään totta, että reissussa rähjääntyy..

Olo oli todella reissussa rähjääntynyt ja laukkujen pakkaaminen tuntui jotenkin ylivoimaisen vaikealta. Paleli ja puistatti kun kiskoin päällä kostean kylmät ajovaatteet. Kun sain teltan kasaan alkoi pikkuhiljaa satelemaan. Päivä oli harmaan sateinen, mutta päätin heti etten anna sen pilata päivääni. Fiilis parani heti kun pääsin liikkeelle ja aloin saada lämpöä kehoon. Pyöräily tuntui raskaalta ja huomasin että syke kyllä nousi, mutta fillari ei liikkunut entisten päivien malliin. Olin selvästi jonkinlaisessa ylirasitustilassa. Sadekin alkoi koventua ja jouduin kiskomaan päälle sadevarusteita. Sateesta huolimatta hymy alkoi hiipiä suupieliin, sillä reissu olisi kohta päätöksessään. Mietin jo menneiden päivien raskaita hetkiä kun ajoin yhtäkkiä vauhdikkaassa alamäessä asfaltin läpi työntyneen kiven muodostamaan töyssyyn. Pyörä heittelehti hetken 30-40km/h vauhdissa ja kaatuminen oli tosi lähellä. Polvet alkoivat täristä, kun tajusin kuinka lähellä kaatuminen oli juuri ollut. Skarppasin itseäni pysymään vielä tarkkana viimeiset kymmenet kilometrit. Maha alkoi jo kurnia, mutta huoltoasemia ei vain Paraisten jälkeen tien varressa näkynyt. Kohta tien sivussa oli kuitenkin tyylikäs taukopaikka Kirjalan Kahvitupa, jossa kävin nauttimassa aamiaiseksi lohileivän ja kahvin sekä lukaisin aamun Turun Sanomat.

Kirjalan kahvitupa

Päivä oli harmaa

Aamiaisen jälkeen pyöräily alkoi sujumaan paremmin ja Turku lähestyi hyvää vauhtia. Tänään vastaan tuli paljon rengastielle suuntaavia retkipyöräilijöitä ja moikkasin kaikkia kädenheilautuksella. Kaarinan keskustan jälkeen taajama muuttui Turuksi ja aloin suunnistamaan kohti legendaarista Samppalinnan maauimalaa. Olin jo reissuun lähtiessä päättänyt, että päätepiste olisi Samppalinnassa, jossa polskin viimeksi lapsena serkkuni kanssa. Uimalan löytäminen osoittautui suhteellisen haastavaksi, kun puhelin tilttasi taas ja autoilijan tiekartastakaan ei juuri kaupungin keskustassa paljon apua ole. Ajauduin vahingossa ensin Kupittaalle, josta tajusin lähteä länteen päin ja päädyin Paavo Nurmen puistoon. Oikaisin mäen päältä Aurajoen rantaan taluttaen pyörää alas pitkin liukkaita kivirappusia. Läheisen kahvilan pari työntekijää tuli katsomaan taiteiluani kahvilan terassille, mutta joutuivat pettymään kun pääsinkin rappuset alas 40 kiloa painavan pyörän kanssa ilman kaatumista. Reissu huipentui vielä jyrkkään loppunousuun ja kun parkkeerasin pyöräni uimalan pihaan, oli fiilis ihan mieletön. 

Tamin halli

Loppunousu

Samppalinna

Kohta lilluin jo kauniissa Samppalinnan altaassa. Taivaalta tihkutti vettä, mutta uimareita oli silti aika paljon. Minun ei tehnyt mieli uida, vaan lähdin saunomaan. Saunan jälkeen istuskellessani pukuhuoneessa tuli kroppaan yhtäkkiä kova endorfiiniryöpsähdys. Mietin sitä, miten alkukesästä polveni oli niin romuna, ettei pyöräilemisestä tullut mitään, mutta nyt useiden viikkojen venyttelyjen ja tylsien kuminauhajumppaamisten jälkeen oli pystynyt tekemään tämän retken. Olo oli aika hyvä. 

Samppalinnasta lähdin kohti rautatieasemaa, jonne ajattelin viedä pyörän parkkiin ja laukut säilytykseen. Kello oli vasta 14 ja ajattelin viettää päivän Turussa ennenkuin lähtisin iltajunalla kohti Oulua. Futistakin piti päästä katsomaan, kun kerta Turussa olin. Kaupungissahan on kaksi Veikkausliigan kärkijoukkuetta ja illalla ohjelmassani oli Inter-MIFK- matsi. Kun sain junalipun ostettua ja kannettua laukut säilöön, lähdin etsimään ruokapaikkaa. Ensin yritin Dennisin-pizzeriaan, josta ei tyhjiä pöytiä löytynyt. Hetken keskustassa pyörittyäni löysin Humalistonkadulta pizzerian, jossa oli runsaasti tyhjiä pöytiä. Syy tyhjiin pöytiin selvisi pizzaa maistaessa, mutta telkkarista tuli sentään olympialaisia ja kokis oli kylmää. Ruokailun jälkeen kävelin pitkin keskustaa ja kävin kahvilla yhdessä Aurajoen rannan ravintolaveneistä. Samainen paatti oli meinannut upota vajaa viikko sitten, mutta vaikutti nyt hyvin merikelpoiselta. 

Mantun grilli

Aurajoki

Hetken aikaa levähdettyäni lähdin hakemaan pyörää asemalta, jotta ehtisin futismatsin päätyttyä Kupittaalta rautatieasemalle iltajunaan. Pyöräkypäräni oli aseman lokerossa ja tavoistani poiketen päätin ajaa paljainpäin. Kupittaalle suunnistin yllättävän helposti ja sujahdin Veritas-stadionin uumeniin. Stadion on remontoitu tälle kesälle ja täytyy sanoa, että hienompaa stadionia en ole nähnyt. Vetää vertoja jopa Raatin stadionille, joka tosin ei ole oikea jalkapallostadion. Peli oli tosi hyvä, melkein kauden parhaimpia. Maarianhaminan faniryhmä oli aivan huikea ja hoilasi koko matsin ajan ruotsinkielisiä kannatuslauluja. Tässä matsissa Petteri Forssel dominoi Suomen kentillä viimeisimpiä otteluitaan ja Mika Ojala loukkaantui pahannäköisesti. IFK voitti pelin 0-3 ja minäkin sain taskuuni vedonlyönnistä parikymppiä. 

Veritas-stadion

Pelin päättymisestä junan lähtöön oli aikaa puoli tuntia ja matkaa rautatieasemalle oli useampi kilometri. Lähdin fillaroimaan kohtuullista tahtia ja pyöräily tuntui todella kevyeltä ilman parinkymmenen kilon pyörälaukkuja. Lähestyessäni rautatieasemaa ajoin pitkin tyhjää Läntistä Pitkäkatua. Autoja ei liikkunut ja ajoin ilman kypärää keskellä ajokaistaa pitkää luotisuoraa katua pitkin. Pyörä tuntui kevyeltä, niinkuin olokin. Tämä oli reissun hienoimpia hetkiä. 

The end

Junan lähtö myöhästyi hieman, kuten tavallista. Junan lähdettyä konduktööri kuulutti junan olevan savuton ja kuiva, koska junasta puuttui ravintola- ja tupakointivaunu. Huomasin vasta junassa lipustani, että joutuisin odottamaan junanvaihtoa Tampereella kaksi tuntia keskellä yötä. Olin katsonut ilmeisesti toisen vuoron aikataulusta, että vaihto tapahtuisi vartissa. Junanvaihto olikin mielenkiintoinen. Kello oli puolenyön tienoilla, kun lähdin ajankulukseni kiertelemään pitkin pimentyneen Tampereen katuja. En tiedä oliko Tampereella meneillään jotkin festarit, mutta kännisiä ihmisiä tuli vastaan jatkuvasti, vaikka oli maanantai-ilta. Kovin syvälle en öisen Tampereen syövereihin uskaltanut sukeltaa, etten oli eksynyt. Suuntasinkin grillin kautta rautatieasemalle, josta junanvaihdon jälkeen pääsinkin onnellisesti kotiin Ouluun. 

Loppusanat:

Pyöräilypäiviä reissussa tuli yhdeksän, kilometrejä 689 ja ajotunteja 43,5. Tämän kesäinen pyöräilyloma taisi olla tekemistäni reissusta kestoltaan pisin. Joka päivä matkanteko ei ollut mukavaa, mutta oikeastaan juuri se tuskan, väsymyksen ja toivottomuuden jälkeinen itsensä ylittämisen kokemus onkin se, miksi ylipäätään tykkään viettää kesästä aina yhden viikon tien päällä. Hienojakin hetkiä reissuun mahtui. Mieleen jäivät pari kesän ainoaa hellepäivää saaristossa koettuna, telttailu Iniössä kalliolla ukkosrintaman viistäessä ohi, pahin kokemani ukkosmyrsky Paraisilla ja pyöräily pitkin Turun katuja. Paino tippui reissun aikana 3-4 kiloa, vaikka söin kuin hevonen. Kilot ovat kyllä tulleet jo takaisin, joten ei huolta siitä. Kunto koheni reissun aikana huomattavasti ja reissun lopulla olin pienessä ylirasitustilassa, josta palautumisessa meni viikon verran. Leirintäalueet olivat entisestään huonontuneet ja varsinkin Yyterin leirintäalue oli jo sellaisessa kunnossa, että tuskin yövyn siellä enää koskaan. 

Paluumatkalla suunnittelin junassa jo ensi kesän reissua. Tällä hetkellä mielessä on kaksi vaihtoehtoa: Ruotsin itärannikko Haaparannasta Ystadiin tai sitten Lappiin suuntautuva reissu. Nordkapin valloittamisen olen jo hylännyt ja mieluummin pyöräilisin Lapissa siten, että matkaisin pohjoiseen linja-autolla ja heittäisin siellä jonkinlaisen reissun. Ensi kesän matkasuunnitelmat tarkentuvat vielä talven aikana, mutta se on varmaa että jatkan tätä harrastusta vielä seitsemäntenäkin perättäisenä kesänä. Ps. saa ilmoittautua matkaseuraksi!

View Larger Map