Talvella alkaessani suunnitella kesäloman vaellus- tai pyöräreissua, alkoi mielessäni pyöriä pitkästä aikaa Nordkapp. Olen yrittänyt pyöräillä Nordkappiin kahdesti. Vuoden 2009 heinäkuussa, jolloin pääsin jäämeren rannalle Altaan ja kävin noin 160km päässä Nordkappista, kunnes jouduin huonon sään vuoksi kääntymään Lakselviin ja poistumaan linja-autolla kotiin. Toinen yritys oli 2011 vuonna, jolloin lyhensin matkaa lähtemällä Kemijärveltä. Reissu jäi tuolloinkin kesken Saariselällä, kun tulehtunut oikea polvi ei enää kestänyt pyöräilyä. Nordkappiin pyöräily oli tuolloin 2009-2011 vuosina minulla haaveena, ehkä jonkinlaisena pakkomielteenäkin. Nyt kevättalvella 2022 asiaa pohdittuani päätin, että ehkä nyt olisi aika yrittää uudestaan. Päätin ensin kerätä keväällä alle kunnolla pyöräilykilometrejä ja kun kilometrejä alkoi kertyä ja polvet tuntuivat kestävän jatkuvaa pyöräilyä, aloitin reissuun sitoutumisen siten, että kerroin suunnitelmasta muutamalle tuttavalle. Mielestäni on hyvä keino rohkaista itsensä tekemään jokin suunnittelemansa epävarma asia siten, että kertoo suunnitelmasta ensin joillekin ystäville. Sitten kun suunnitelmasta on kertonut riittävän monelle ihmiselle, ei perääntymisen mahdollisuutta enää ole.
Kesälomani alkoi 18. heinäkuuta ja ennen loman alkamista olin saanut kerätyksi hieman vajaa 2000 pyöräilykilometriä. Yli sadan kilometrin lenkkejä ei kylläkään ollut kuin yksi ainoa ja lähes kaikki kilometrit oli tullut ajettua maantiepyörällä. Nordkappia kohti minun oli tarkoitus lähteä kuitenkin maastopyörälläni. Asensin maasturiin tarakan, johon kiinnitin takalaukut ja eteen kiinnitin roikkumaan kuivapussin, johon sain mahtumaan vaatteet ja makuupussin. En ala listaamaan koko varustelistaani, mutta mukanani on aina teltta, makuupussi, Trangia ja pyörän korjaustarvikkeita. Tätä reissua varten hankin uusina varusteina aurinkopaneelin, jota voisin pitää ajaessa vaikka takalaukkujen päällä ja ladata varavirtalähteitä. Hankin myös vedensuodatinpullon, jolloin säästyisin veden mukana raahaamiselta, kun voisin ottaa vettä puroista.
Viimeinen viikko ennen lähtöä meni levätessä ja pyörää huoltaessa. Vaihdoin pyörään vaihdevaijerit, jarrupalat ja jarrunesteet. Uusia jarrupaloja testatessa huomasin yllättäen, että takavanne pyöri todella huonosti. Avasin vanteen ja syyksi selvisi se, että vanteen kuulalaakereista osa oli hyppinyt pois paikaltaan ja vaikeutti vanteen pyörimistä. Tämän löydön tein vain muutama päivä ennen suunniteltua lähtöä. Päätin, että yritän etsiä uuden vanteen, koska vanhan vanteen puhdistaminen ja uudelleen kokoaminen ei todennäköisesti poistaisi ongelmaa, vaan vanne hajoaisi jossain kohtaa kesken matkan. Uutta vannetta etsiessä koin ihmeellisen sattuman, kun Kalajoen Urheilu ja Koneesta löytyi juuri sopiva 29 tuumainen, 8 vaihteiselle takapakalle ja Shimanon jarrulevyn kiinnitykselle tarkoitettu vanne. Tilasin vanteen ja se saapui Kalajoelta Ouluun vuorokauden kuluessa. Kun pyörä alkoi olla kunnossa, ei valmisteltavaa ollut enää kuin omassa mielentilassani. Parina aamuna ennen lähtöä heräsin kummalliseen stressiin ja paniikkiin ja mielessä pyöri aina hetken aikaa ajatuksia siitä, etten pysty tähän reissuun ja miksi edes yritän tätä. Painoin epäilevät ajatukset taka-alalle ja päätin ainakin kokeilla mihin asti tällä kertaa pääsisin.
1. päivä 18.7.2022 Oulu - Tornio
Tavaroiden lopullinen pakkaaminen ja uuden vanteen asentaminen jäivät lähtöpäivän aamuun ja pääsin liikkeelle vasta noin klo 16 aikoihin. Raahasin pyöräni laukkuineen kerrostalon neljännestä kerroksesta pihalle ja starttasin matkan kokeneen pyörämatkailijan Matti Rämön viisaat sanat mielessäni: "pyöräretki on parhaimmillaan, kun se alkaa kotipihasta". Huomasin heti ensimmäisten polkaisujen jälkeen, että aurinkolasit jäivät kotiin. Kiersin talon, kävin hakemassa aurinkolasit ja otin uusintastartin. Pyörä tuntui raskaalta ja huteralta ja mietin, että miksi en taaskaan käynyt tekemässä jonkinlaista testilenkkiä pyörällä laukkujen ja tavaroiden kanssa. Alkumatka tuntui mukavalta, jotenkin aina reissun alussa mieli on täynnä innostusta ja jännitystä tulevasta.
 |
| Pyörä lähtövalmiina |
Haukiputaan ohitettuani kastuin ensimmäisen kerran, kun yli meni mereltä tullut rankka sadekuuro. Puin pyöräilykenkien sadesuojat ja sadetakin ja jatkoin matkaa. Iissä jouduin ensimmäistä kertaa suunnistamaan puhelimen avulla, kun pyörätie mutkitteli hieman erikoisia reittejä. Iin jälkeen edessä oli sitten nelostien laitaan joutuminen. Olin ennen reissua ajatellut, että vilkkaan nelostien reunassa ajaminen voisi olla reissun hankalimpia juttuja ja sitä se kyllä ajoittain olikin. Oulu-Kemi välille on rakennettu paljon ohituskaistoja, joista on varmaan hyötyä autoilijoille, mutta tien laidassa ajavalle pyöräilijälle ohituskaistat tekevät ajamisen vain vaarallisemmaksi. Muutaman kerran sattui tilanne, että minua ohitti rekka ja rekkaa ohitti samaan aikaan vasemmalta ohituskaistaa pitkin auto. Auton vuoksi rekka ei pystynyt väistämään vasemmalle, joten rekka meni siksi aika läheltä minua.
 |
Pääsin ainakin Lappiin.
|
Onnekseni oli myötätuuli ja painelin hyvää vauhtia tavoitteena selvittää nelostie mahdollisimman pian. Simon jälkeen pääsinkin ajelemaan pienelle moottoritien vieressä kulkevalle vanhalle tielle. Mieliala nousi, kun pääsin pois ison tien laidasta. Pienemmän tien varressa oli kivoja peltomaisemia ja muutama pieni kyläkin, esim. Maksniemi. Yhtäkkiä tulinkin jo Kemin Lapintuulen huoltoasemalle, jonne kurvasin evästauolle. Päätin syödä leivän ja juoda iltakahvit, vaikka kello olikin jo kymmenen illalla. Matka oli sujunut myötätuulessa niin helposti, että päätin jatkaa matkaa jonnekin Kemin ja Tornion välille, koska joka tapauksessa en voisi alkaa telttailemaan Kemin keskustan alueella.
Lähdin jatkamaan matkaa huoltoasemalta kohti Kemin keskustaa ja päätin käydä katselemassa paikkoja. Opiskelin Kemissä vuosina 2005-2009, mutta en ole paljon opiskeluaikojen jälkeen kaupungissa vieraillut. Kaupunki oli hiljainen, olihan maanantai-ilta ja kellokin oli jo yksitoista. Pyöräilin keskellä katuja kaupungintalon ja vanhan kouluni ohi kohti Koivuharjua ja Torniota. Koivuharjun jälkeen ihmettelin hetken aikaa uuden sellutehtaan rakennustyömaata. Käynnissä olivat melkoiset tehtaan- ja tiestön rakentamiset.
 |
Kemin kaupungintalo
|
 |
Metsä Groupin tehdastyömaa
|
 |
| Kemijoen silta |
Lyhyen kartan tutkimisen jälkeen löysin tieni Kemijoen ylittävälle sillalle. Huomasin, että mereltä lähestyi taas sadekuuro. Olin riisunut kenkien sadesuojat aiemmin ja pysähdyin kiskomaan ne uudelleen jalkaan. Kohta sade alkoikin ja vettä tuli rajusti, kun pyöräilin kohti Torniota. Kuuntelin samalla Yle Areenasta meneillään olevaa naisten jalkapallon EM-kisojen ottelua Islanti-Ranska. Torniota lähestyessä aloitin telttapaikan etsimisen. Jokivarren maasto oli liian märkää, täysin pusikkoa ja sopivaa telttapaikkaa ei tuntunut löytyvän millään. Jossain vaiheessa totesin olevani kohta Tornion taajama-alueella ja pysähdyin tekemään tutkimusta Google Mapsin satelliittikuvan avulla. Löysin läheltä kaksi mahdollista paikkaa teltalle. Soramontun reunustan metsikön tai toisena vaihtoehtona kyläkoulun pihan. Valitsin soramontun reunan ja saavuttuani paikalle aloin pystyttämään telttaa. Telttaa pystyttäessä vierestä muutaman kymmenen metrin päästä rymisteli kaksi kaurista tai poroa, en säikähdykseltäni ehtinyt huomata kumpia elikot olivat. Keittelin ruuat, huolsin itseni, hieroin reidet ja painuin makuupussiin. Uni ei tullut kovin helposti, koska kyseessä oli ensimmäinen teltassa nukuttu yö sitten viime kesän vaellusreissun.
2. päivä 19.7.2022 Tornio - Pello
Yöllä heräsin useamman kerran teltan kankaaseen ropisevan sateen ääneen ja yöuni oli katkonaista. Aamulla torkutin pari tuntia, kuten yleensäkin ja heräilin vasta puolilta päivin. Teltta oli märkä ulkoa ja vähän sisältäkin. Yksikerroksinen telttani on kevyt, mutta sen huono puoli on se, että sateella kosteus tiivistyy teltan sisäpuolelle ja valuu kattoa pitkin kastellen joskus makuupussinkin. Tutkin hetken aikaa puhelimesta sadekarttoja ja huomasin mereltä lähestyvän muutaman ukkosrintaman. En viitsinyt alkaa keittelemään aamupuuroa, vaan päätin ajaa noin 5km päässä olevalle ABC:lle lounaalle. Pakkasin märän telttani ja hieman kostean makuupussini ja lähdin jatkamaan matkaa. Kello oli 13, kun saavuin ABC:lle ja huoltoaseman pihalle päästyäni alkoi satamaan rajusti. Onneksi olin saanut itseni liikkeelle juuri ajoissa, etten kastunut heti päivän aluksi. Lounasta syödessä luin Lapin Kansasta uutisen, että Enontekiöllä retkeilijä oli saanut kampylo-bakteerin aiheuttaman vatsataudin juotuaan vettä purosta. Aiemmin olen itsekin juonut vaelluksilla vettä suoraan purosta, mutta nyt olin hankkinut vedensuodattimen, koska en ollut varma millaisia puroja tien varsilta löytyisi.
 |
| Torniojoki |
Söin lounasbuffetista aivan liikaa ja lähdin jatkamaan matkaa kohti Haaparantaa. Olin ajatellut jatkaa matkaa Haaparannalta Ruotsin puolella Aavasaksalle asti, vaikka olinkin saanut kuulla, että reitti Ruotsin puolella olisi tylsä. ICA:ssa ja nuuskakaupassa käytyäni jatkoin matkaa. Mereltä tuli taas sadekuuro, joka kesti noin puoli tuntia. Laitoin taas päälleni sadetakin ja kengänsuojukset, mutta housuja en jaksanut alkaa pukemaan. Matkalla näin kaksi vastakkaiseen suuntaan matkalla olevaa retkipyöräilijää, jotka pitivät sadetta linja-autokatoksessa. Lisäksi ohitin samaan suuntaan matkalla olleen pyöräilijän, joka oli pysähtynyt pukemaan sadevaatteita. Tervehdin samaan suuntaan matkalla ollut pyöräilijää, mutta matkaa jatkaessa toivoin, ettei tyyppi saisi minua kiinni, jotta saisin pyöräillä omassa rauhassani.
 |
| Ruotsalaista maalaismaisemaa |
 |
| Ruotsalainen tie ei miellyttänyt |
Toiveeni toteutui ja sain jatkaa matkaa itsekseni. Haaparannasta Torniojokivartta pohjoiseen lähtevä tie oli merkillinen. Ilmeisesti tietä oli talvella hiekoitettu, mutta hiekoitussoraa ei oltu harjattu pois ja tien reuna oli täynnä terävää soraa, joka tarttui välillä renkaisiin. Onneksi liikennettä oli todella vähän ja yritin ajaa hieman keskemmällä poissa kivikosta. Muutaman tunnin pyöräiltyäni pidin bussipysäkillä lyhyen tauon. Tien varrella oli kaunista maalaismaisemaa, mutta isompia kyliä ja palveluita ei juurikaan ollut. Tauolla karkit tai pulla eivät maistuneet yhtään, koska vatsa oli vieläkin aivan täynnä lounaalla mättämisestä. Yritin juoda vähän kokista ja otin pienet torkut bussipysäkin penkillä maaten. Hetken kuluttua jatkoin matkaa ja Aavasaksaa lähestyessä ihmettelin, kun pyöräily muuttui kokoajan vaikeammaksi ja pyörä ei tasaisellakaan tuntunut kulkevan mihinkään. Jossain vaiheessa tajusin tuulen muuttuneen yhtäkkiä vastaiseksi, kun tähän saakka olin Oulusta lähtien saanut pyöräillä mukavassa myötätuulessa. Vähänpä tässä vaiheessa tiesinkään, millaiset Jäämeren vastatuulet minua Norjan vuonoja kiertäessä myöhemmin odottivatkaan.
 |
| Aavasaksa |
Ylitin rajan Aavasaksan kohdalla ja pysähdyin hetkeksi puhumaan puhelimessa. Kauaa ei paikallaan pystynyt olemaan, sillä mäkäriä ja sääskiä kertyi sen verran ympärille, että puhelu täytyi päättää lyhyeen. Jatkoin matkaa musiikkia kuunnellen. Kohta vastaan tuli tietyömaa, jossa jouduin odottelemaan autoletkassa pitkän tovin, koska käytössä oli yksi kaista jossa saattoauto kuskasi autoja edestakaisin. Lopulta odotus päättyi ja yritin aluksi pysyä autoletkan perässä. Vastatuulen vuoksi tipahdin kyydistä ja tietyöpätkäkin oli aika pitkä. Kohta huomasin hämmästyksekseni vastaan tulevan samaisen saattoauton perässä jono autoja ja rekkoja. Vaikka jono ei kulkenutkaan kovin lujaa, oli kuitenkin hieman kuumottavaa pyöräillä tien pientareella kun vastaan samalla kaistalla tuli rekkoja. Tietyömaan jälkeen liikenne onneksi laantui ja tuulikin hieman illan tultua tyyntyi. Oli aika alkaa katselemaan tien pientareita sillä silmällä, eli aloin etsimään telttapaikkaa. Ennen Pelloa vastaan tuli kaksi leirintäaluetta, mutta ajattelin leirintäalueella telttailun olevan rahanhukkaa, koska kai nyt Lapista yksi telttapaikka löytyy. Lopulta olin jo Pellon taajama-alueella ja paras telttapaikka minkä löysin oli jonkinlaisen pienen kivikkoisen harjun päällä. Kivikossa teltan naruja ei saanut upotettua maahan kovin hyvin ja edellisillasta märkä teltta näytti siltä, että se varmaan romahtaisi yön aikana niskaani.
 |
| Kello käy, eikä telttapaikkaa näy |
3. päivä 20.7.2022 Pello - Vitsikkopalo Muonio
Herättyäni keitin puurot, pakkasin leirini ja raahasin pyörän takaisin tielle kivikkoisen kankaan läpi. Matkaa Pellon keskustaan ei ollut pitkästi, sillä oikeastaan olin telttailut viime yön taajama-alueella. Pellossa kävin kaupassa täydentämässä päivän juoma- ja eväsvarantoja, jonka jälkeen kävin huoltoasemalla kahvilla ja jatkoin matkaa kohti Kolaria. Olin päättänyt ajaa Kolariin Torniojoen vartta seurailevaa pienempää 9381-tietä pitkin. Tämä osoittautui hyväksi ratkaisuksi, sillä reitillä oli paremmat maisemat ja vähemmän liikennettä. Toisaalta palveluja ja taukopaikkoja oli myös vähemmän, mutta se ei menoa haitannut. Tänään sää oli aluksi aurinkoinen ja pääsin testaamaan reissua varten hankkimaani aurinkopaneelia. Kiinnitin paneelin taakse laukkujen päälle lataamaan virtaa varavirtalähteeseen. Päivän aikana virtaa ei latautunut mitenkään huomattavasti, mutta ladatulla virralla latasi kuitenkin illalla kellon, kuulokkeet ja hieman puhelintakin.
 |
| Eero Mäntyrannan patsas |
 |
| Aurinkopaneeli-viritelmä |
80 kilometriä pyöräiltyäni saavuin Kolariin. Ajoin keskustan poikki ja ihmettelin hiljaista kylänraittia ja tyhjiä liiketiloja. Hetken aikaa ajattelin, että löytyyköhän kylästä edes kauppaa, mutta googlettamalla löysin valtatien varressa olevan S-marketin. Kävin täydentämässä taas juoma- ja ruokavarastot ja pidin taukoa kaupan pihassa. Tähän saakka matka oli taittunut kevyesti, vaikka päivä oli ollut aiempia päiviä lämpimämpi. Ajattelin jatkaa matkaa vielä tänään niin pitkään kuin jaksaisin. Mitään tavoitetta tälle päivälle ei ollut, mutta olisi hyvä saada kerättyä kilometrejä, ettei seuraavalle kahdelle päivälle jäisi liian pitkää siivua ennen Kilpisjärveä, jossa olin ajatellut viettää yhden yön hotellissa. Matkaa jatkaessa huomasin, että tauko oli mennyt reisiin ja istuinkyhmytkin olivat niin kipeät, ettei satulaan istumisesta meinannut tulla aluksi mitään. Kevensin rasitusta nousemalla jokaisessa alamäessä irti penkistä.
 |
| Pello-Kolari jokivarren tie |
Olin siirtynyt Kolarissa isomman tien varteen, mutta ilta oli jo sen verran pitkällä ettei liikenne ollut enää kovin vilkasta. Pikku hiljaa tien varren maasto alkoi muuttua vähemmän puuttomaksi ja saman näköiseksi kuin Saariselän korkeudella. Tien varsi ei ollut enää pelkkää pusikkoa, vaan puut olivat isompia ja sopivia telttapaikkoja löytyi jatkuvasti. Ajoin Kolarista vielä 50km, kunnes päätin lopettaa hommat tältä päivältä. Potentiaaliselle telttapaikalle pysähdyttyäni kimppuuni hyökkäsi järjetön lauma mäkäräisiä. Yritin pukea täyttä vauhtia päälle pitkälahkeisia housuja, takkia ja päähän hyttysverkkoa. Pystytin teltan, tein ruokaa ja syömisen jälkeisessä euforiassa ihmettelin kellosta tänään kulkemaani matkaa. Olin tänään pyöräillyt eilistäkin pidemmän siivun 134km. Laskeskelin ehtiväni kahdessa päivässä hyvin Kilpisjärvelle ja varasin jo hotellihuoneen Hotelli Kilpisestä. Ennen nukahtamista huolsin vielä jumissa olevia etureisiä ja kipeytynyttä oikeaa akillesjännettä. Jaloissa oli jonkin verran turvotustakin, luultavasti liian vähäisestä taukojen pitämisestä johtuen ja yritin saada yöksi jalat hieman korkeammalle nestekierron parantamiseksi.
4. päivä 21.7.2022 Vitsikkopalo Muonio - Käsivarrentie
Tänään tavoitteena oli ajaa mahdollisimman lähelle Kilpisjärveä, jotta huomiselle jäisi inhimillinen matka ja ehtisin ajoissa hotelliin lepäämään. Kilpisjärvelle oli matkaa noin 220km. Tavoitteeni vuoksi olin tänään tien päällä itselleni suhteellisen aikaisin ja olin tien päällä jo klo 13:18. Minulla on tapana torkuttaa aamuisin ja pyöräreissussa homma kääntyy aina siihen, että heräilen puolilta päivin ja ajan yöhön saakka. Lähdin matkaan ja 26km taitettuani saavuin Muonioon. Kävin kaupassa ja kaupan pihalla taukoa pitäessä laitoin päälle jo kenkien sadesuojat ja takin, koska alkoi hieman tihkuttamaan vettä. Kovin pitkälle en Muoniosta ehtinyt, kun vettä alkoi satamaan kaatamalla. Hetken aikaa ajoin shortseissa kaatosateessa ennen kuin löysin pienen tienhaaran, johon pystyin pysähtymään pukemaan goretex-housut. Pysähdyspaikka oli jonkinlaisella suoalueella ja heti pysähtyessäni jalat olivat mustanaan sääskiä, vaikka vettä satoi kaatamalla. Tässä vaiheessa minulla ei ollut vielä takin huppu kypärän alla ja sääsket tunkeutuivat kypärän allekin. Yritin kaivaa housuja pyörän takalaukusta ja samalla irroitin kypärää päästä ja yritin potkia jaloista sääskiä pois. Onnistuin kaatamaan pyöräni ja sen jälkeen sain housut jalkaan ja takin hupun kypärän alle. Sääskiä oli enää vain naamassa ja ne työntyivät suuhunkin. Jatkoin matkaa saman tien ja mietin, miten ihmeessä pystyisin pysähtymään tauolle koko päivänä, jos sääskiä on täällä noin paljon.
Sade jatkui kolmen tunnin ajan ja taukosi Hetan risteyksen tienoille tullessani. Tästä risteyksestä olin kääntynyt ensimmäisen Nordkapp-pyöräily-yritykseni aikana kohti Hettaa ja Kautokeinoa, mutta nyt jatkoin minulle tuntematonta Käsivarren tietä kohti Kilpisjärveä. Löysin ensimmäisen mielestäni sääskittömän taukopaikan Kuttanen-nimisestä kylästä. Pysähdyin korkean mäen päälle ison männyn alle syömään kylmää jauheliha-mikropitsaa ja juomaan kylmäkahvin. Olin ajatellut tuulisen paikan olevan sääskitön, mutta siltikin sääsket tunkivat kokoajan kasvoihin. Matkan jatkuessa tie muuttui kokoajan huonommaksi ja jossain kohtaa totesin, että tien täytyy olla huonokuntoisin yksinumeroinen tie ja päätie, minkä olen ikinä nähnyt (käsivarren tie on nimeltään E8). Tie oli todella kapea ja urainen.
 |
| Mikropitsan mittainen tauko ja päivän ainoa kuva. |
Kuttasen kylästä 37km pyöräiltyäni saavuin Sturmbock-linnoitukselle. Olin aiemmin talvella katsonut Arktiset Sodat-sarjan ja kuunnellut myös saman nimisen hieman laajemman podcast-sarjan Areenasta. Sturmbockin vierailukeskus ei enää ollut auki, joten siellä ei nyt tällä kertaa tullut käytyä. Heti Sturmbockin nousun jälkeen sain yllätyksekseni kokea saman, kuin ensimmäisellä Lapin pyöräilylläni 2007. Minut ohitti norjalainen auto, joka ohittaessa kohdallani ruutasi lasinpesunestettä päälleni. Vitsin täytyy olla joku Ylä-Lapin juttu, koska 2007 vuonna sama asia tapahtui Hetan ja Kautokeinon välillä. Sturmbockilta jatkoin taaperrustani vielä noin 25km ennen kuin löysin sopivan telttapaikan tienvarren tunturikoivikko-pusikosta. Nyt ilman olivat vallanneet vuorostaan mäkärät ja teltan pystyttämisen jälkeen keittelin ruuan siten, että operoin Trangiaa teltan sääskiverkkoa tarvittaessa raottamalla. Reissun neljäs päivä oli ohi ja päivän etappi oli jälleen ollut aiempia päiviä pidempi. Taukojen pitämättömyys alkoi kostautua, sillä oikea akillesjänne alkoi olla melko kipeä. Ennen nukahtamista huolsin vielä jalkoja. Huomenna olisi enää noin 60 kilometriä Kilpisjärvelle ja hotelliin. Lämpimän suihkun ajatteleminen virkisti mieltä huomattavasti. Yöllä nukuin todella hyvin, vaikka suhteellisen lähellä olevan Hetan alueella oli ollut samana yönä maanjäristys.
5. päivä 22.7.2022 Käsivarrentie - Kilpisjärvi
Tälle päivälle olin jättänyt matkaa Kilpisjärvelle ja hotellille noin 60km ja aamupuuroa syödessä päivän etappi tuntui vielä helpolta. Teippasin kipeytyneen oikean akillesjänteen pitkälle pohkeeseen saakka ja lähdin jatkamaan matkaa. Heti alkumatkasta huomasin, ettei tämän päivän "vain" 60km tulisikaan olemaan mikään helppo nakki. Vastatuuli oli melkoista ja tuntui, että pyörä ei kulkenut mihinkään. Alkumatkasta näin, kun huonokuntoista käsivarrentietä "korjattiin". Korjaus tapahtui siten, että tienkorjaaja ajoi kuorma-autolla, pysähtyi ja nakkeli lapiolla soraa pahimpiin monttuihin ja tasoitti sitten montut ajelemalla soralla täytetyn montun yli edestakaisin. Ohitin tienkorjaajan pari kertaa ja touhun katsominen ei oikeastaan edes naurattanut. Enemmänkin olin ihmeissäni, miten tien korjaamiseksi ei pystytä tekemään muuta kuin tämä.
.jpg) |
| Käsivarrentiellä |
 |
| Muotkatakka |
Hieman ennen Kilpisjärveä taas yhtä ylämäkeä ajaessa alkoi tuntua, että joudun jo taluttamaan kun tuuli puski vastaan ja mäki ei tuntunut loppuvan koskaan. Mäen päälle päästyäni huomasin kyltin, joka kertoi kyseessä olevan Suomen maanteiden korkein kohta, 565 metriä merenpinnan yläpuolella. Tästä eteenpäin alkoikin hieno lasku kohti Kilpisjärven kylää. En saanut laskussa huippunopeudeksi kuin 55km/h kovasta vastatuulesta johtuen. Muutoinkaan en enää nykyisin uskalla laskea pyörällä samalla tavalla kuin nuorempana, vaan jarrukahvat alkavat kutsua käsiä vauhdin vähänkin kiihtyessä. Laskun jälkeen aloin saapua Kilpisjärvelle ja Saana-tunturi näkyi komeana edessäni. En ole koskaan aiemmin käynyt Kilpisjärvellä ja kohti Saana-tunturia pyöräillessä ajattelin, että olisi pitänyt käydä täällä jo paljon aiemmin.
 |
| Kilpisjärvi ja Saana |
 |
| Lapland Hotel Kilpis |
Suunnistin hotellin pihaan ja laukkuja pyörästä irrottaessa juttelin kahden terassilla istuskelevan kalastajan kanssa. Miehet olivat pienessä perjantain alkuillan nousuhumalassa ja matkani määränpäästä ja aiemmista yrityksistä kerrottuani toinen miehistä kannusti minua voimasanoin höystettynä, että "nyt ajat sinne Nordkappiin perkele!" Tämä hyvä kannustuslause soi mielessäni tulevina päivinä useaan kertaan vastatuulessa tai kilometrien pituisissa vuoristonousuissa tuskaillessani. Kävin viemässä pyörälaukut huoneeseeni, pesin nopeasti vaatteita ja lähdin käymään kaupassa. Kaupalle kävellessä huomasin, että kipeytynyt akillesjänteeni oli vielä kipeämpi kävellessä, kuin pyöräillessä. Kävelystä ei meinannut tulla mitään ja lyhyellä kauppamatkallakin täytyi välillä pysähtyä kivun vuoksi. Loppuillan vietin vain huoneessa leväten ja tankaten. Sääennusteita katsellessani totesin, että huomenna matka jatkuisi luultavasti vesisateessa ja "heinäkuisessa" 10 asteen lämpötilassa.
6. päivä 23.7.2022 Kilpisjärvi - Olderdalen
Hyvin nukutun yön jälkeen oli mukava trangialla puuron keittämisen sijaan mennä hotellin aamupalalle. Aamupala oli loistava, parhaimpia hotelliaamiaisia mitä olen syönyt. Aamupalan jälkeen yritin vielä nukkua hetken, mutta nukkumisesta ei tullut mitään kun viereisissä huoneissa oli alkanut jo siivoaminen ja äänet kuuluivat vanhassa rakennuksessa selvästi seinän läpi. Pakkasin laukut ja aloin tekemään lähtöä. Avaimia palauttaessani hotellin vastaanoton työntekijä lähti saattelemaan minua ulos asti. Lopulta lähdin ajelemaan kohti Norjaa ja jäämerta. Olin useampaan kertaan saanut varoituksia Kilpisjärveltä kohti jäämerta laskevan tien huimasta laskusta. Tie laskee yli 500 metrin korkeudesta merenpinnan tasolle noin 40 kilometrin aikana. Sää oli tänään tuulinen ja ajoittain satoi vettä. Jäämereltä puhaltava vastatuuli aiheutti sen, että "huima lasku" Kilpisjärveltä Skibotniin ei ollutkaan niin huima. Välillä alamäessäkin täytyi polkea vauhtia, että matka ylipäätään eteni. Päivän huippunopeus oli 61,5km/h jossain kohtaa laskua kun vastatuuli hieman hellitti.
 |
| Suomen ja Norjan rajalla |
 |
| Lasku kohti Skibotnia ja jäämerta |
 |
| Lyngenin vuono |
 |
| Lyngenin vuono |
Noin 2,5 tunnin ajamisen ja muutaman tauon jälkeen saavuin Skibotniin ja Lyngenin vuonon rannoille. Maisemat olivat huikeat, vaikka jonkinlainen yläpilvi vähän peittikin lumihuippuisten vuorten lakia. Hetken matkaa Skibotnista ajettuani vastaan tuli ensimmäinen tunneli. Pysähdyin asentamaan pyörään etu- ja takavalot ennen kuin ajoin tunneliin, mutta pettymyksekseni tunneli olikin vain 500 metriä pitkä. No valot tuli kuitenkin asennettua jo valmiiksi tulevien päivien kilometrien pituisia tunneleita varten. Seuraava Nordnestunnelen olisi ollut jo 5,8km pitkä, mutta tunnelissa pyöräilyä oli kielletty ja kiersin tunnelin niemenkärjen ympäri rantaa pitkin kiertävää tietä pitkin. Norjassa joissakin tunneleissa pyöräileminen on kielletty ja pyöräilijöitä varten on silloin kiertotie, joka on yleensä vanha ennen tunnelin rakentamista käytössä ollut autotie. Kiertoteillä on toisaalta mukava ajaa, koska liikennettä on huomattavasti vähemmän. Kiertotietä ajaessani näin tien varrella olleessa lammasaitauksessa kuolleen karitsan. Karitsa näytti vastikään kuolleelta, koska valkoisessa turkissa näkyi selvästi tuoretta verta. Hetken aikaa matkaa jatkettuani näin vuonon yllä kaartelemassa merikotkan, joka oli luultavasti syypää karitsan kohtaloon.
 |
| Ensimmäinen tunneli |
Birtavarreen saavuttuani alkoi olla jo ilta ja tuntui, että matkanteko voisi jo tältä päivältä riittää. Birtavarressa olisi ollut jonkinlainen leirintäalue, mutta olin etukäteen katsellut, että tien laidasta saattaisi löytyä telttapaikkoja hieman Birtavarren jälkeenkin. Birtavarren kylän laitamilla näin yhtäkkiä omakotitalon lipputangossa suosikkijoukkueeni Bodö Glimtin lipun. Bodö oli voittanut päivän kotiottelussa FK Jervin 5-0 ja joku oli nostanut voiton kunniaksi lipun salkoon. En kehdannut alkaa valokuvaamaan lipputankoa, koska pihalla näkyi olevan ihmisiä. Birtavarressa oli meneillään tietyö ja pyörätien asfaltti oli kuorittu pois ja pyörätie oli siksi kauheaa kivikkoa ja mahdoton ajaa. Ajoin siksi autotien laidassa ja liikennettäkään ei juuri ollut. Yhtäkkiä ohiajava auto alkoi tyyttäilemään minulle ja kuski hosui kädellään pyörätielle päin, tarkoittaen että olisi halunnut minun siirtyvän ajamaan kivikkoiselle pyörätielle. Olin juuri juomassa ja oli hyvin lähellä, etten heittänyt autoa kädessä olevalla juomapullollani.
 |
| Telttapaikka kalliolla pusikossa |
7. päivä 24.7.2022 Olderdalen - Mettevol
Päivän nousut:
 |
| 1. Veibrink - 4,4km keskijyrkkyys 4,5%, maksimijyrkkyys 12% |
 |
| 2. Mettevoll - 6km keskijyrkkyys 6,15%, maksimijyrkkyys 11% |
Tänään olin ajatellut ajaa hieman lyhyemmän päivän, koska reissua suunnitellessa olin ihastunut Googlemapsin street view:ssä Mettevoll-nimisen vuoren tunturikoivikkoiseen rinteeseen ja halusin ehdottomasti viettää seuraavan yön Mettevollin rinteessä tunturipuron vierellä telttaillen. Aamupuuron syömisen jälkeen lähdin matkaan. Päivä oli todella tuulinen, tuuli puhalsi jäämereltä luoteesta ja viilensi muutenkin kylmää 8 asteista ilmaa. Vettä ei tänään onneksi satanut. Noin 27km ja 1:40 ajettuani vastaan tuli ensimmäinen isompi vuoristonousu, kun Sörkjostunnelen täytyi kiertää pienempää tietä pitkin Veibrink-vuoren kautta. Tunneli täytyi kiertää, koska tässä tunnelissa pyöräily oli kielletty. Päästyäni Veibrinkin päälle, käytin ensimmäistä kertaa vedensuodatinta ottaessani vettä tunturipurosta. Puro vaikutti toisaalta hyvin puhtaalta, mutta vedensuodatin toi mielenrauhaa, kun ei tarvinnut pelätä vatsatautiin sairastumista. Lisäksi vedensuodatin kevensi pyörän kuormaa, kun vettä ei tarvinnut raahata mukana kilotolkulla, vaan vettä pystyi ottamaan tarvittaessa vaikka millaisesta ojasta.
 |
| Aamupalamaisemat |
 |
| Lyngenin vuonon reunaa ja "liian" hyvä asfaltti |
 |
| Lumi oli säilynyt hyvin Lyngenin vuonoa reunastavien vuorten itärinteessä. |
Veibrinkiltä laskettelin Storslett-nimiseen kylään. Kylä vaikutti aika isolta, mutta myöhemmin tarkistin netistä, että kylän väkimäärä olikin vain 1800 asukasta. Olisin halunnut käydä kaupassa ostamassa jotain herkkuja illaksi, mutta kaupat eivät olleetkaan auki koska oli sunnuntai. En ollut ajatellut yhtään, että kaupat olisivat Norjassa sunnuntaisin kiinni. Varmaankin olisin voinut käydä jossain huoltoaseman myymälässä, mutta en viitsinyt, koska en tarvinnut mitään oikeasti. Storslettin jälkeen jossain Straumfjordnesin kohdalla koin sydämentykytyksiä, kun ajoin vuonon reunaa voimakkaassa sivutuulessa ja minut ohitti kolme peräkkäin ajavaa rekkaa. Ensimmäinen rekka väisti minua normaalisti, seuraava rekka ajoi hieman lähempää ja kolmas meni todella läheltä. Tilanne tuli niin nopeasti, etten ehtinyt edes säikähtää, mutta hetken matkaa jatkettuani alkoi tilanne tärisyttämään ja oksettamaan. Rekat olivat ajaneet aivan toistensa puskureissa kiinni, ehkä polttoainetta säästääkseen ja luulen, että ainoastaan ensimmäisen rekan kuljettaja näki minut. Minulle ei ole koskaan pyöräretkillä tapahtunut mitään isompia onnettomuuksia, mutta tämäkin tilanne muistutti taas siitä, että mitä vain voi sattua milloin vain ja huolimatta siitä, vaikka itse ajaisitkin kuinka varovasti tahansa.
 |
| Storslettin kylä ja hyvä pyörätie |
Saavuin Oksfjordhamnin kylään ja lähestyin Mettevollin nousua. Olin katsonut vuoristonoususta jonkun rekkakuskin talvella kuvaaman Youtube-videon ja sen sekä Googlemapsin street viewin tutkimisen perusteella tuntui, että nousu oli minulle jo vanha tuttu. Mäki oli upea, hienoin vuoristonousu mitä olen koskaan ajanut. Kyseessä ei ole perinteinen mutkitteleva vuoristonousu, vaan tie nousee raa´asti pitkiä suoria pätkiä vuoristosolaa pitkin kohti vuoren ylitystä. Ajoin nousua hieman yli puoliväliin noin 4km, jossa alkoi kaunis tunturikoivikkometsä ja viereiseltä vuorenrinteeltä vesiputouksina laski useampia tunturipuroja. Olisi tehnyt mieli ajaa koko Mettevollin nousu yhdellä kertaa, mutta en voinut ohittaa näin hienoa telttapaikkaa. Talutin pyörän sivummalle tiestä ja löysin hyvän telttapaikan heinikosta tunturipuron varrelta. Ennen kuin aloin pystyttämään telttaa, tarkistin vielä uudelleen netistä, ettei paikka ollut mikään suojelualue, sillä metsä oli niin kaunis. En löytänyt netistä mistään mainintaa, ettei alueella saisi telttailla ja pystytin teltan. Illalla kävin peseytymässä jääkylmässä tunturipurossa, söin ja pötköttelin vain teltassa maisemia teltan ovesta katsellen.
8. päivä 25.7.2022 Mettevol - Alta
Päivän nousut:
 |
1. Sörstraumen- 4,3km keskijyrkkyys 6,28% maksimijyrkkyys 13%
|
Olin tutkinut säätiedotuksista, että tänään pitäisi sataa vettä ja sitä alkoikin ripsimään heti kun sain leirini kasattua ja pyörän raahattua tielle. Ensin oli ajettavana Mettevollin viimeiset kaksi kilometriä. Rankan vuoristonousun aloittaminen heti kylmiltään tuntui aika pahalta ja sitkutin nousua pienimmällä vaihteella välillä itseäni ääneen kannustaen. Yhtäkkiä minut ohitti toinen retkipyöräilijä, joka näytti katsovan ihmeissään omituista yksinpuheluani. Tyyppi oli liikkeellä kevyemmällä pyörällä ja vähemmillä varusteilla kuin minä ja hän katosikin saman tien sateeseen. Nousun päälle päästyäni täytyi pysähtyä pukemaan pitkät housut päälle, sillä sade oli yltynyt ja edessä oli kilometrien pituinen lasku, missä paleltuisin pelkissä shortseissa. Housuja pukiessa minut ohitti taas uusi retkipyöräilijä, vanhempi mies joka huudahti jotain ranskaksi. En osaa sanoa oikein muuta ranskaksi, kuin bon appetit, joten tyydyin sanomaan vaan hei. Housut päälle saatuani lähdin laskemaan miehen perään ja aika pian ohitinkin hänet. Lasku oli yhtä hieno, kuin sitä edeltänyt nousukin oli ollut. Jouduin kuitenkin toteamaan, että iän myötä olen tullut varovaisemmaksi, sillä en uskaltanut päästää vauhtia kuin hieman yli 50km/h, jonka jälkeen täytyi alkaa etsimään aina jarrukahvoja. Hetken kuluttua ennen Sörstraumenin nousua ohitin myös minut tänään ensimmäisenä ohittaneen retkipyöräilijän ja olin siirtynyt yhtäkkiä kuvitteellisen kolmen hengen pyöräkilpailumme johtoon. Tiesin, että johtoni tuskin säilyisi kovinkaan pitkään, mutta ehdin sentään 4,3km pituisen nousun päälle ensimmäisenä, eli ehkä olin sitten päivän mäkikuningas. Mäen jälkeisessä laskussa kevyellä varustuksella liikkeellä ollut tyyppi sitten laski edelleni, enkä voinut tehdä muuta kuin huutaa perään, että "bye bye!".
 |
| Sörstraumenin sillalla |
 |
| Päivä oli sateinen |
Sörstraumenin nousun jälkeisen laskun laskettuani pysähdyin syömään gifflareita ja vaihdoin märät hanskani neopreenihanskoihin. Sade jatkui nyt taukoamatta ja sormet alkoivat olemaan jo aivan kohmeessa. Minulla oli mukana ns. kalastajan neopreenihanskat ja myös neopreeniset pyöräkenkien suojat. Ilman näitä kahta varustetta reissusta ei lopulta olisikaan tullut mitään. Muutoin minulla olikin sitten mukana vaatetta aivan liian vähän. Olin juuri ennen lähtöä jättänyt pois esim. fleecetakin, koska se vei mielestäni liikaa tilaa. Tätä valintaa kirosin myöhemmin muutamankin kerran sateessa ja tuulessa palellessani. Olin ajatellut ajaa tänään lähelle Altan kaupunkia, jossa voisin huomenna käydä kaupassa täydentämässä ruokavarastot loppumatkaa varten. Alta on Norjan pohjoisin yli 10 000 asukkaan kaupunki (2017 vuonna kaupungin väkiluku oli 15 094). Sörstraumenin nousun jälkeen loppupäivästä ei ollut enää isompia nousuja, mutta tie nousi ja laski jatkuvasti. Nousumetrejä kertyi tänään 1285 metriä, mikä taitaa olla ennätykseni yhdelle pyöräilypäivälle. Illalla ajoin reissun tähän saakka pisimmän tunnelin 3,4km pitkän Algastunnelin läpi. Tunnelin olisi pystynyt kiertämään, mutta lisämatkaa olisi tullut kymmeniä kilometrejä. Altaa lähestyessä otin vedensuodattimella tien varren purosta vettä iltaa varten. Juuri ennen Altaa tuli vastaan vielä yksi tunneli, jossa pyöräileminen oli kierretty. Kiertotien kautta matkaa olisi taas tullut lisää kymmeniä kilometrejä ja väsyneenä en jaksanut lähteä kiertämään tunnelia, vaan ajelin sen läpi.
 |
| Talvikin kylä |
 |
| Altan kallion leiripaikka seuraavana aamuna |
Olin katsonut Googlemapsista potentiaalisen telttapaikan eräältä kalliolta noin 5km ennen Altan kaupunkia. Vettä satoi vieläkin, kun aloin etsimään telttapaikkaa kalliolta. Aloin olla aivan väsynyt päivästä ja mieliala oli jotenkin matalalla. Näytti siltä, että kallion vierestä menevältä pyörätieltä ei oikein pääsisi pyörän kanssa kalliolle. Lopulta löysin parhaimman paikan mistä yrittää. Nostin pyörän laukkuineen kaiteen yli, raahasin pyörää ensin pusikkoisessa metsässä ja sen jälkeen liukastelin pyöräilykengillä märällä kalliolla ja sain kuin sainkin pyörän raahattua kalliolle. Matkalla oli pieni suolämpäre kallioiden välissä ja löysin jonkin verran hilloja, jotka olivat aivan mauttoman makuisia. Pystytin teltan sateessa ja ensin vain lämmittelin hetken aikaa makuupussissa, ennen kuin jaksoin alkaa tekemään ruokaa. Alkuyöstä sade hieman taukosi. Tutkin puhelimella Nordkappista lähtevän Eskelisen bussin pyöräpaikkatilannetta ja huomasin, että kahden päivän kuluttua lähtevän vuoron pyöräpaikat olivat jo menneet. Minulla oli matkaa Nordkappiin vielä yli 200 kilometriä, joten kolmen päivän päästä lähtevä vuoro olisikin parempi. Varasin jo siihen paikan itselleni ja pyörälle, ettei kävisi niin, että joutuisin jäämään Nordkappiin telttailemaan ja odottamaan bussia. Jos siis sinne asti pääsisin.
9. päivä 26.7.2022 Alta - Skaidi
Päivän nousut:
|
| Rafsbotn 27,3km keskijyrkkyys 1,4% maksimijyrkkyys 12% |
Aamupuuron ja kahvin keittämisen jälkeen viivästytin matkaan lähtöä vesisateen vuoksi. Lopulta raahasin pyörän ja laukut takaisin pyörätielle ja lähdin matkaan. Laskettelin kohti Altan keskustaa ja ohitin Altan museon, jossa olisi Unescon maailmanperintökohteisiin kuuluvat Altan kalliomaalaukset. Olen nyt käynyt Altassa kahdesti vuonna 2009 ja 2022, enkä ole malttanut pysähtyä sen vertaa, että olisin käynyt katsomassa näitä kalliomaalauksia. Kalliomaalausten sijaan minua kiinnosti enemmän ruokakauppa, jollaisen löysinkin keskustan liepeiltä. Ostin ruokaa parille seuraavalle päivälle, koska Altasta nousisin ylängölle jossa ei olisi isompia kyliä pitkään aikaan. Oluthyllyn edessä iltaolutta valitessa paikalle tuli norjalainen pappa rollaattorillaan. Pappa selitti jotain norjaksi, mutta kieli vaihtui ralli-englanniksi, kun pahoittelin, etten puhu norjaa. Ymmärsin, että ukko pyysi minua ostamaan hänelle olutta. Hetken mietittyä kieltäydyin ja ukko katsoi minua aivan ihmeissään. Kohta hän alkoi kurkottamaan kylmäkaapin pohjalta isompaa olutpakkausta ja siinä kohtaa tajusin, että papparainen olikin pyytänyt minua nostamaan hänelle olutpaketin kaapista. Riensin avuksi ja pyytelin kovasti anteeksi. Väärinkäsitys nauratti häntä, mutta minua kyllä enemmänkin hävetti.
 |
| Alta |
Lähdin jatkamaan matkaa ja ohitin komeasti Altan keskustan. Reissu oli jo alusta saakka mennyt taas tällaiseksi, että kaupungeilla tai nähtävyyksillä ei ollut mitään merkitystä, vaan päivittäin tärkeintä oli vain ajaa mahdollisimman paljon kilometrejä ja saada sen jälkeen ruokaa sekä unta. Seuraavaksi edessä odotti 2009 kesältä tuttu rankka nousu merenpinnan tasolta ylängölle 384 metrin korkeuteen merenpinnasta. Ennen nousua pyöräni alkoi yhtäkkiä naksua kummasti. Yritin kiristää ohjaustankoa ja satulaa, mutta en oikein saanut vikaa korjattua. Myöhemmin reissun jälkeen selvisi, että naksuminen kuuluikin keskiöstä, ei mitään vakavaa. Lähdin sitkuttamaan tuttua serpentiininousua ylös ylängölle. Huomasin heti ensimmäisten nousukilometrien aikana, että pyörä ei kulkenut lainkaan samalla tavalla, kuin 2009 vuoden kesällä. Tuolloin olin kyllä 13 kiloa kevyemmässä kunnossakin.
 |
| Nousu Altasta ylängölle. Merenpinnan tasolta 384 metriin. |
 |
| Altan nousua |
Lopulta muutaman tauon jälkeen pääsin ylängölle. Tähän saakka päivä oli ollut poutainen ja välillä jopa hieman aurinkoinen. Ylängöllä hetken matkaa jatkettuani alkoi satamaan, mutta tällä kertaa tuuli oli kuitenkin myötäinen. Muistelin sitä, kun 2009 vuonna samaista tietä ajaessani oli myös satanut ja vastaan oli puhaltanut kylmä jäämeren tuuli. Yhtäkkiä säpsähdin ajatuksistani siihen, kun pyörä alkoi pomppia alamäessä kuin hullu poni. Ihmettelin mitä tapahtui ja luulin pyörän rungon pettäneen jostain takahaarukasta. Juuri sopivasti kohdalle sattuikin p-paikka, jonne kurvasin tutkimaan pyörää. Hämmästyksekseni huomasin, että rengas oli mennyt puhki. Ensimmäisen kerran 2007 vuonna alkaneen pyöräretkeilyharrastukseni aikana olin saanut rikottua renkaan. Aloin renkaanvaihtopuuhiin sateen edelleen jatkuessa. Yksi autoilija pysähtyi katsomaan olinko kunnossa, mutta jatkoi matkaa näytettyäni hänelle peukkua. Renkaan vaihdossa ei mennyt kauaa, homma oli hoidettu ehkä kymmenessä minuutissa. Jatkoin heti matkaa, etten paleltuisi. Lämpötila oli pysytellyt edelleen kesäisessä noin kymmenessä asteessa.
 |
| Illan telttapaikka lähellä Skaidin kylää. |
Jatkoin matkaa vielä noin 30 kilometriä ja vähän ennen Skaidi-nimistä pikkukylää otin vettä tien vierustan purosta ja aloin etsimään telttapaikkaa. Löysinkin hyvän telttapaikan hieman korkeammalla olevalta kuivemmalta kohdalta Goahtemuorjohkan viereltä. Pystytin nopeasti teltan ja teltassa riisuin äkkiä märät vaatteet ja menin untuvamakuupussiin lämpiämään. Tässä kohtaa harmittelin taas sitä, etten ollut ottanut lämpimämpää paitaa mukaan. Lisäksi yksikerroksinen telttani alkoi olla jo sisältäkin aika kostea. Mieliala oli aika matala vesisateen ja energiavajeen vuoksi. Alkuruuaksi söin aiemmin tänään ostamani tonnikalapurkin, joka paljastuikin olomuodoltaan jonkinlaiseksi tonnikalahyytelöksi. Ensipuraisun jälkeen tutkin vähän tarkemmin purkkia, sillä maun perusteella mieleeni juolahti yhtäkkiä, etten kai vain ollut ostanut vahingossa jotain kissanruokaa. Tonnikala oli kuitenkin ilmeisesti ihmiselle tarkoitettua ja sain sen alas norjalaisen oluen avulla. Myöhemmin sateen hieman laannuttua keitin vielä nuudelit. Ennen nukahtamista tutkin sääennustetta, joka näytti sademäärineen todella masentavalta.
10. päivä 27.7.2022 Skaidi - Mageroya
Päivän nousut:
 |
Skaidi 7,45km keskijyrkkyys 2,5% maksimijyrkkyys 7%
|
Heräsin vesisateeseen, kuten sääennusteet olivat luvanneetkin. Odotin, että sateeseen tulisi jonkinlainen tauko, jotta telttaa ei tarvitsisi pakata mukaan aivan läpimärkänä. Jossain vaiheessa sade lieveni tihkusateeksi ja pakkasin tavarat pikavauhtia. Pyörää risukosta tielle puskiessani sade taas yltyi ja päivän taipaleelle lähtiessä fiilis ei ollut yhtään korkealla. Pienen polkaisun jälkeen saavuin Skaidin kylään. Skaidissa on pieni hotelli, jossa ei olisi kuitenkaan viime yönä ollut tilaa, kun eilen illalla sateessa harkitsin sateen vuoksi hotellissa nukkumista ja googletin huonetilannetta. Skaidista alkoi päivän ensimmäinen nousu, joka oli "vain" vähän päälle 7km pitkä. Nousu ei kuitenkaan tuntunut niin pahalta, koska jyrkkyys oli huomattavasti pienempää, kuin aiempien päivien 12% maksimijyrkkyydeltään olleet nousut. Nousussa huomasin, että ilmeisesti vettä oli tullut alueella runsaasti, koska tien varren ojat olivat aivan täynnä vettä joka virtasi tulosuuntaani. Välillä vettä virtasi tienkin poikki. Tuuli kävi lännestä ja nousun päällä sain ajella kymmenisen kilometriä mukavassa myötätuulessa. Kannustin vastaan tullutta retkipyöräilijää, joka sen sijaan paahtoi kaatosateessa navakkaan vastatuuleen.
 |
| Oldefjord |
 |
| Oldefjord |
Ylängöltä laskettelin noin 8km mittaisen laskun kohti Porsanginvuonoa. Muistelin 13 vuoden takaista reissuani, jolloin laskin tätä samaa laskua aivan kylmettyneenä ja Porsanginvuonolle päästyäni käännyin risteyksestä oikealle ja menin Lakselviin odottamaan Suomeen menevää bussia. Kohta samainen risteys tulikin jo vastaan ja tällä kertaa käännyin vasemmalle kohti Nordkappia. Hetkeksi aikaa mieliala nousi, kun tsemppasin itseäni, että nyt ajan perille Nordkappiin vaikka väkisin. Kohta mielialaa saapui latistamaan aina vuonoja kiertäessä lännestä/luoteesta puhaltanut kova vastatuuli. Tuntui, että päivä eteni siten, että kiersin kokoajan jotain vuonon pohjukkaa kauhessa vastatuulessa, jonka jälkeen kallionseinämän viereen tuulen suojaan päästyäni tankkasin itseäni juomalla ja syömällä seuraavaa vastatuulietappia varten.
 |
| Porsanginvuonon reunaa |
 |
| Porsanginvuonon reunaa |
Lopulta alkoi tulla jo ilta ja pysähdyin ottamaan vettä tien vieressä menevästä isommasta purosta. Olin jo aivan poikki sateessa ja vastatuulessa ajamisesta, enkä oikein uskaltanut enää pysähtyä kovin pitkäksi aikaa, koska en ollut varma jaksaisinko lähteä enää liikkeelle. Olin ajatellut etsiä telttapaikan ennen Mageroyan saarelle menevää merenalaista tunnelia, mutta sopivaa telttapaikaa ei löytynyt millään. Kello oli jo yksitoista illalla, kun saavuin Nordkapp-tunnelin suulle. Tunneli oli päivän kolmas pidempi tunneli. Hetken pohdittuani päätin, että tunneli olisi sama ajaa nyt, sillä liikennettä ei juuri ollut ja toiveikkaana ajattelin, että ehkä Mageroyan saarelta löytyisi helpommin telttapaikka.
Nordkapp-tunneli on 6875 metriä pitkä ja syvin kohta on 212 metriä merenpinnan alapuolella. Maksimijyrkkyys on 9%, joten tunneli on periaatteessa noin 3,5km mittainen vuoristonousu. Olin kuullut muutamia pyöräilykokemuksia tunnelista, mutta en ollut osannut kuvitella millaista tunnelissa olisi ajaa. Ensin tunneli laski 3,5km alaspäin. Onneksi tajusin alkaa jarruttamaan vauhtia 60km/h nopeudessa, koska tunnelin pohjalle päästyäni huomasin, että tie oli vähän jäässä. Tunnelissa oli todella kylmä ja laskun jälkeen alkanut 3,5km nousu oli brutaalein ja oudoin nousu mitä olen ikinä ajanut. Tie nousi tylysti suoraan ylöspäin ja nousussa ei ollut minkäänlaisia osuuksia missä olisi pystynyt lepäämään. En myöskään halunnut pysähtyä hämärään tunneliin. Yritin välillä ajaa hieman suuremmalla vaihteella ja välillä tiputin keveimmälle vaihteelle jolla ajaessa yritin "levätä". Nousu tuntui aivan toivottomalta, mutta viimein pääsin ulos tunnelista. Kylmän tunnelin jälkeen vastassa ollut tuuli ja vesisateinen +8 asteen keli tuntui upean lämpimältä.
 |
| Nordkapp-tunneli Mageroyan puolelta seuraavana päivänä |
Heti tunnelin jälkeen kohti merenrantaa lähti pieni autotie, jota pitkin ajoin rantakalliolle ja aloin pystyttämään telttaa. Teltan pystytettyäni tajusin, että olin laittanut teltan ehkä hieman liian lähelle viereistä kallionseinämää, sillä kalliosta oli tippunut ja vierinyt joskus isoja kiviä muutaman kymmenen metrin päähän teltastani. Päätin, että laitan pyörän teltan viereen kallion puolelle ja jos kävisi niin huono tuuri, että kivi päättäisi vyöryä juuri telttaani kohti, niin ehkä pyörä pysäyttäisi kiven. Telttaan päästyäni keho alkoi lämmetä ja huomasin, että jalkani olivat aivan märät ja kylmettyneet. Kiedoin jalat avaruuslakanaan ja laitoin lämmikkeeksi kuuman retkiruoka-ateriapussin, johon olin keittänyt veden. Syötyäni ja kuivattuani itseni olo parani heti. Kohta sade ja tuuli yltyi myrskyisäksi. Kävin ulkona kiristämässä teltan naruja ja huomasin, että vettä tuli aivan vaakatasossa. Teltassa huomasin, että vaakatasossa tulevaa vettä tuli sisään telttaanikin katonrajassa olevasta ilmastointiverkosta. Yritin teipata ilmastointiaukkoa umpeen urheiluteipillä, mutta aina kastuttuaan teippi tippui katonrajasta naamalleni. Välillä kuivailin teltan kattoa ja lattiaa pyyhkeellä. Untuvamakuupussini tuntui myös aika kastuneelta ja jotenkin läsähtäneeltä. Jossain vaiheessa yötä en enää jaksanut välittää myrskystä ja teltan kastumisesta ja nukahdin. Huomiselle matkaa jäi vielä 46km ja kiirettä ei olisi, sillä perillä täytyisi olla vasta ennen puolta yötä, jolloin Eskelisen bussi lähtisi Nordkappista kohti Suomea.
11. päivä 28.7.2022 Mageroya - Nordkapp
Päivän nousut:
|
Skarsvågrevva 4,68km keskijyrkkyys 5,2% maksimijyrkkyys 14%
|
 |
| Vestfjordfjellet 2,95km keskijyrkkyys 8% maksimijyrkkyys 14%
|
Aamulla sade oli tyyntynyt ja telttakin oli kestänyt rikkoutumatta. Nukuin pitkään, koska kiirettä ei ollut. Mieluummin halusin viivyttää lähtöä, ettei tarvitsisi odotella koko iltaa Nordkapphallissa bussin lähtöä. Ulkona oli vielä todella tuulista ja totesin, ettei vaatteita voinut laittaa ulos kuivamaan, koska ne olisivat lentäneet tuulen mukana jäämereen. Kello 17 aikaan olin pakannut tavarat ja lähdin matkaan. Sade alkoi taas heti alkumatkasta, vaikka säätiedotusten mukaan tänään ei pitänyt edes sataa. Alkumatkasta oli 3km pitkä tunneli, joka tuntui eilisen Nordkapptunnelin jälkeen helpolta ja tasaiselta. Ensimmäinen päivän nousuista yllätti minut täysin. En ymmärrä miten en ollut katsonut ollenkaan päivän reitin korkeuskäyrää, vaan olin tuudittautunut täysin siihen, että alle 50km mittainen loppumatka olisi helppo. Lopulta pääsin kuin pääsinkin taluttamatta mutkittelevan vuoristonousun päälle. Lännestä tai luoteesta jäämereltä tuli yhtäkkiä niin sankka sumu, että täytyi turvallisuussyistä laittaa pyörään etu- ja takavalot päälle, jotta autot näkisivät minut. Sumurintaman myötä ilma kylmeni entisestään ja varpaat alkoivat mennä välillä tunnottomiksi märissä pyöräilykengissä neopreenisuojien sisällä. Yritin aina alamäessä heilutella jalkoja, että saisin veren kiertämään varpaisiin, mutta hommasta ei ollut juuri apua.
 |
| Viime yön telttapaikka seuraavana aamuna |
 |
| Honningsvågin satamassa oli Hurtigruten-lautta |
 |
| Päivän ensimmäisen nousun alkua |
 |
| Ensimmäisen nousun serpentiinitietä |
%20(1).jpg) |
| Ensimmäisen nousun päällä |
Toinen 3km pitkä nousu alkoi, kun matkaa Nordkappiin oli jäljellä 13 kilometriä. Pysähdyin hetkeksi ennen nousua tankkaamaan ja lämmittelemään, ennen kuin hyökkäsin nousun kimppuun. Koko nousu meni alusta asti pienimmällä vaihteella ajaen. Olin fyysisesti aivan lopussa, energiaa ei ollut jäljellä enää yhtään. Nousun jälkeen tulin kummalliselle ylängölle. Näkymä oli sellainen, kuin olisin pyöräillyt kuussa. Missään ei ollut puita ja maisema oli kivistä ja kallioista. Näin kaukana valkean pallomaisen rakennelman ja luulin sen olevan Nordkapp. Aloin jo tuulettamaan ja huutamaan pyörän selässä, mutta valkoista palloa lähestyessä huomasin, että edessä olikin vielä tyly suoraan nouseva loppunousu. Tuuli kävi sivusta lännestä päin ja sivutuulen vuoksi ajoinkin parin kilometrin nousun aikana kolmesti ulos tieltä.
 |
| Ylängöllä |
 |
| Päivän kakkosnousussa |
 |
| Päivän toisen nousun maisemia |
Nousun jälkeen saavuin yllättävän nopeasti
Nordkapphallin porteille. Olin enää vain jotenkin hämmästynyt, kun ilo oli purkautunut jo aiemmalle ylängölle päästyäni. Portin lipunmyyntikojusta minulle ojennettiin ilmaislippu Nordkapphalliin, koska saavuin paikalle pyörällä. Kiittelin ihmeissäni, koska olin varautunut maksamaan 30 euron pääsymaksun, jotta pääsisin lämmittelemään Nordkapphallin sisätiloihin. Ajoin päärakennuksen takana olevan Globe-patsaan luo ja nousin pyörän selästä. Olo oli kummallinen. Merelle ei sumun vuoksi nähnyt ja kohta sadekin yltyi, joten lähdin sisätiloihin lämmittelemään. Sisälle päästyäni menin ensimmäisenä vessaan vaihtamaan kuivat vaatteet. Vessassa oli kivilattia, jossa oli lattialämmitys. Hetken aikaa istuin vain vessakopissa paljaita tunnottomia varpaita lämmintä lattiaa vasten pitäen ja itkin.
 |
| Perillä |
 |
| Merelle ei ollut juuri näkyvyyttä sumun vuoksi |
 |
| Nordkapphallen |
Bussin lähtöön jäi sopivasti kolmisen tuntia aikaa, joten ehdin syödä ja kierrellä hallin näyttelyitä. Kello lähestyi kohta puolta yötä, mutta paikalla oli todella paljon turisteja. Puheesta ja myöhemmin pihalla olevista busseista tunnistin, että turisteja oli ainakin saksasta, ranskasta ja italiasta. Eräs saksalainen karavaanari-pariskunta oli jättänyt pyöräni päälle käyntikortin, jossa kertoivat, että heillä olisi joitakin kuvia minusta pyöräilemässä Nordkappia edeltäneissä nousuissa. Kotimatkan aikana viestittelin heidän kanssaan ja sainkin heiltä kuvia. Paluumatka bussilla Nordkappista Ouluun kesti yhteensä 20 tuntia. Matkan aikana en saanut oikein nukuttua, enkä oikein syötyäkään, mikä johtui jonkinlaisesta ylirasitustilasta. Reissusta palautuminen kestikin noin kuukauden verran. Paino oli pudonnut 11 pyöräilypäivän aikana 5 kiloa ja heti kotiin palattuani sairastuin koronaan. Oikeassa akillesjänteessä oli jonkin aikaa heti reissun alussakin vaivannut tulehdustila ja vasemmassa sääressä oli jännetupentulehdus, joka vaivasi noin kuukauden ajan. Tämä kaikki oli kyllä sen arvoista, että pääsin lopulta pyöräillen perille Nordkappiin. Mutta ikinä en aio tehdä tätä uudestaan.
.jpg)
%20(1).jpg)
